Eriävä mielipide: Pakolaisten vastaanotto

Kuusamon kaupunginhallituksen kokouksessa 11.5.2015 esittämäni eriävän mielipiteen perustelut:

128 § Pakolaisten vastaanotto

Kuusamon kaupungilla ei ole taloudellisia eikä toiminnallisia edellytyksiä pakolaisten vastaanottoon eikä heidän integroimiseensa yhteiskuntaan. Meillä on jo tällä hetkellä toistatuhatta suomenkieltä äidinkielenään puhuvaa työtöntä työnhakijaa, joista isolla osalla on sekä tarvittava ammattikoulutus että työkokemustakin, töitä vailla – kasvava joukko heistä peräti pitkäaikaistyöttöminä. Arabian, igbon, joruban tai kikongon kielen taitajille ei meidän työmarkkinoillamme ole käyttöä.

Pakolaisten vastaanottaminen – kaikilla sosiaalietuuksilla – ei Kuusamossa vallitseva pitkäaikainen taantuma huomioon ottaen ole mitenkään perusteltua. Kaupungin taloustilanne on päinvastoin sellainen, että kaikki jo olemassa oleva joudutaan kyseenalaistamaan. Omat kuntalaiset – kantaväestö – joutuu jo nyt tinkimään jopa peruspalveluistaankin samalla, kun kustannusvastuuta hivutetaan koko ajan yhteiskunnalta yksityisten maksajien kontolle.

Pakolaisten vastaanottamista on ajettu Kuusamoon kuin käärmettä pyssyyn. Asian valmistelu on ollut kokonaisuudessaan yksipuolista ja ala-arvoista. Koko prosessissa on tuotu esille vain mahdollisia myönteisiä seikkoja, mutta kaikesta kielteisestä on tiukasti vaiettu. Itse asiassa pakolaisten vastaanottamisesta ei ole rehellisesti ja tasapuolisesti esitetty jo yleisestikin tiedossa olevia ongelmakohtia.

Jokainen lukutaitoinen on jo vuosikausia sitten nähnyt sen kehityksen, mihin Ruotsissa hallitsemattoman maahanmuuttopolitiikan johdosta on päädytty. Kotimaastakin näitä esimerkkejä löytyy – vaikkapa Joensuusta ja Lieksasta. Eipä sinne kuitenkaan ole kunnallisia tutustumismatkoja taidettu täältä päin järjestää!

En jaksa uskoa siihen, että nykyistä valtionapupolitiikkaa pystytään enää pitkään jatkamaan nykyisellään ilman rakenteellista remonttia. Jostakin kun ne säästöt on vain esiin kaivettava. Tässä suhteessa en lähtisi enää minkäänlaisia uusia kustannusautomaatteja kuntiin rakentamaan. Ne nimittäin saattavat jäädä pelkästään paikallisesti maksettaviksi.

Me emme voi tehdä muuta kuin vain toivoa, että uuteen hallitusohjelmaan saadaan selvät kirjaukset hallitsemattoman maahanmuuttopolitiikan hillitsemiseksi ja löperön pakolaisvastaanoton katkaisemiseksi.

Terveisin

Joukamo Kortesalmi

kaupunginhallituksen jäsen

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa