Eriävän mielipiteen perustelut: Jätehuollon perusmaksun muuttaminen

Kuusamon kaupunginhallituksen kokouksessa 22.2. esittämäni eriävän mielipiteen perustelut:

57 § Jätehuollon perusmaksun muuttaminen

Kun maan hallitusohjelman tavoitteena on – jopa pääministerin julistamana – leikata sääntelyä, ja sitä erityisesti kunnallisella tasolla, niin on aivan käsittämätöntä, että juuri kepu-vetoisessa Kuusamossa kansalaisten maksurasitusta ja tuottamatonta kunnallisbyrokratiaa ylläpidetään väen väkisin.

Jätehuollon perusmaksun perimisellä tyhjillään olevien asuntojen kiinteistönomistajilta ei ole olemassa ainoatakaan hyväksyttävissä olevaa perustetta. Kun tällaisella kiinteistöllä ei ole omistajallaan käyttötarvetta, ei hänellä ole sen paremmin tarvetta jätehuollon yleisjärjestelyihinkään siltä osin. Jos tyhjillään olevan kiinteistön omistajalla on hallussaan myös käytössä oleva tai olevia rakennuksia Kuusamossa, niin hän maksaa osuutensa jätehuollon yleiskuluista jo siitä tai niistä.

Kiinteistön omistaja tuottaa omassa käytössään olevissa kiinteistöissä jätettä ja tarvitsee yleistä jätehuoltoneuvontaa tai -palveluita saman verran riippumatta siitä, kuinka monta kiinteistöä hän kaupungin alueella omistaa.

Noin kymmenen euron suuruisen ja käytännössä perusteettoman laskun laskuttaminen ei tuota kaupungille todellisten kulujen jälkeen yhtään mitään, todennäköisesti se on jopa tappiollista toimintaa.

Kuusamon kaupungin maksupolitiikka on kaikkinensa kahlitsevaa, kieltävää ja maksattavaa, kun sen pitäisi erityisesti tässä ajassa ja matkailupitäjässä olla sallivaa, innostavaa ja houkuttelevaa – ainakin mikäli tänne oikeasti halutaan vapaaehtoisia lisäveronmaksajia kaksoiskuntalaisuuden kautta.

On enemmänkin niin, että tällaista kiinteistönomistajien rahastusautomaattia käytetään pakkoraapimaan laajennetulla lupa- ja maksuviidakolla näennäisvaroja jo valmiin Rukan kerskarakentamiseen kansan tahdon vastaisesti.

Kuusamossa 23 päivänä helmikuuta 2016

Joukamo Kortesalmi

kaupunginhallituksen jäsen

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa