Eriävän mielipiteen perustelut: Kuusamon Erä-Veikot ry ja Kuusamon kaupungin yhteistyösopimus

Kuusamon kaupunginhallituksen kokouksessa 25.1.2016 esittämäni eriävän mielipiteen perustelut:

37 § Kuusamon Erä-Veikot ry:n ja Kuusamon kaupungin yhteistyösopimus

Kuusamon kaupungin perustehtäviin ei kuulu urheilukisojen järjestäminen eikä niiden toteuttamisesta aiheutuvien riskien kantaminen veronmaksajien kustannuksella. Tällainen vaatimuskin on täysin kohtuuton tilanteessa, missä jo välttämättömästäkin joudutaan tinkimään. Vähävaraista veronmaksajaa rasitetaan jo nyt sote-maksujen kuoppakorotuksilla ja sivukylillä asuvilta ollaan viemässä viimeisetkin elinmahdollisuuksien rippeet leikkaamalla yksityisteiden tienpidon tukia.

Ruka on osansa Kuusamossa viime vuosikymmenien aikana jo saanut. Itse asiassa muhkeasti enemmänkin. Kun Rukan on ilmoitettu olevan jo valmis, on siihen puheeseen uskottava. Nyt on laiminlyötyjen muun Kuusamon ja muiden elinkeinojen vuoro. Rukan on tultava toimeen viimeinkin omillaan. Ei samaan kaivoon voida jatkuvasti kantaa lisää kansan rahoja. On perin valitettavaa, että päätöksentekokoneistoomme on pesiytynyt sellaisia tahoja, jotka istuvat tässä suhteessa kahdella jakkaralla. Oma hyöty edellyttää jatkuvaa lisärahan lappamista Rukalle, kun taas päätöksentekijänä pitäisi pitää veronmaksajan puolta ja kantaa vastuuta koko pitäjän tasapuolisesta kehittämisestä. Tällainen kaksoisrooli ei onnistu.

Tässä on kyse myös omaisuuksien arvon kehittymisestä. Jokainen Rukalle syydetty rahatukku lisää yksityisten sijoitusten tuottoa siellä. Samalla se on kuitenkin pois omaisuusmassojen ja kiinteistöjen arvosta muualla Kuusamossa. Menneet vuosikymmenet ovat osoittaneet, että vain matkailuun keskittyminen on ollut paikkakunnalla kohtalokas virheratkaisu. Sen seurauksena me olemme menettäneet 3.000 asukasta ja toisen mokoman menetys on tarjolla väestöennusteiden mukaan. Ruka ei yksinkertaisesti riitä koko pitäjän elättämiseen ja elinvoimaisena pitämiseen. Nyt on viimeinen hetki tehdä välttämättömät korjausliikkeet.

Joukamo Kortesalmi

kaupunginhallituksen jäsen

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa