Eriävän mielipiteen perustelut: Lisämäärärahaesitys talousarviovuoden 2016 investointiosaan Omaisuuden hankinta

Kuusamon kaupunginhallituksen kokouksessa 9.5. esittämäni eriävän mielipiteen perustelut:

102 § Lisämäärärahaesitys talousarviovuoden 2016 investointiosaan Omaisuuden hankinta

Kuusamon kaupungin reilu vuosi sitten päivitetty kiinteistö- ja metsästrategia on jatkanut edeltäjänsä tapaan pölyttymistä avaamattomana arkistokaapissa. Strategioiden ja suunnitelmien laatiminen on täysin hukkaan heitettyä hallinnon ajankäyttöä, jos niitä ei ole tarkoitustakaan noudattaa.

Kun jo kahdessa kiinteistö- ja kaupunkistrategiassa on todettu tarpeettoman ja turhan metsänomistuksen aikaansaama painolasti kaupunkitaloudelle, on hallinnolla ollut enemmän kuin riittävästi aikaa hankkiutua eroon huonotuottoisimmista ja kaupungin omistajapolitiikkaan sopimattomista metsäkiinteistöomistuksista.

Kuusamon kaupungin on pyrittävä aktiiviseen kiinteistöjen kehittämiseen. Se tapahtuu siten, että ne maa-alueet, jotka on hankittu väärin perustein ja joiden omistamiselle ei ole muuta perustetta kuin pelkkä puun kasvatus, pannaan myyntiin ja myydään sitä mukaa pois, kun ostajia löytyy kaupungin kannalta järkevään hintaan. Tässä on kyse yhtä lailla maan tarvitsijoiden palvelemisesta kuin tontti- tai yritystilatarjonnassakin.

Lisämaapalstojen myynnillä erityisesti metsätalouselinkeinon harjoittajille tai muuhun yrityskäyttöön, voidaan merkittävästi edistää myös alueen elinkeinotoimintaa.

Kaupungin maanomistuksen terävöittäminen tapahtuu paitsi myymällä epäolennaista, myös ostamalla lähiajan tarpeeseen tarvittavaa. Kaupungin kiinteistöpolitiikan tulee kuitenkin perustua suunnitelmallisuuteen ja selviin painopistealueisiin eikä vain hetken mielijohteisiin. Maanhankinnan varat on hankittava pääsääntöisesti maanmyynneillä. Kaupungin maanomistuksen lisäämiseen eivät väestöennusteet anna minkäänlaista perustetta.

Holtiton maanostopolitiikka johtaa vain maksujen ja taksojen kiristyksiin ja aikaansaa uutta kunnallisveronkorotuspainetta. Kaupungin maanostot eivät saa enää olla mikään sosiaalitoimen jatke.

Kuusamossa 9 päivänä toukokuuta 2016

Joukamo Kortesalmi, kaupunginhallituksen jäsen

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa