Eriävän mielipiteen perustelut: Tiedoksi saatettavat toimielinten ja viranhaltijoiden päätökset

Kuusamon kaupunginhallituksen kokouksessa 31.10.2016 esittämäni eriävän mielipiteen perustelut:

209 § Tiedoksi saatettavat toimielinten ja viranhaltijoiden päätökset

Kuusamon perusturvalautakunnan esitys uuden, erityisesti huono-osasia kaupunkilaisiamme rasittavan, sairaanhoitajamaksun käyttöönotosta, minkä jo kertaalleen Perussuomalaiset Kuusamossa onnistuivat estämään, paljastaa sen kylmän tosiasian, että tälläkin vippaskonstilla kansalta tullaan erilliskiskomaan Rukalle vastuuttomasti syydetyt veronmaksajamiljoonat.

Ennustukseni siis on osoittautumassa täydellisen oikeaksi tässäkin suhteessa. Eikä tämä tule jäämään vielä tähän. Lisää uusia maksunimikkeitä ja entisten maksutasojen korotuksia on ryminällä odotettavissa heti, kun kunnallis-kepu on saanut kansan äänet lakkariinsa tulevissa kuntavaaleissa.

Jos kerran periaatteeksi otetaan se, että käyttäjät maksavat, niin miksi näin ei tehdä Rukan suhteen? Ei voi olla oikein, että veronmaksajilta kerättyjen verojen ja maksujen sekä taksojen rahavirrat kuljetetaan vastikkeettomasti Rukalle vain yksien suppeiden rahamiesten ja pääomapiirien eduksi. Tällä logiikalla jokaiselta Rukan kisoihin osallistuvalta pitäisi periä erillinen mäkihyppyinframaksu niiden kunnallisten miljoonakulujen kattamiseksi, mitä Rukalle on viime vuosina mätetty.

Miksi terveydenhuollon välttämättömyydestä pitää periä lisämaksuja, kun ylimääräinen harrastaminen mahdollistetaan maksutta? Tällä sote-maksuviidakolla tullaan vielä päätymään tilanteeseen, missä maksujen ja taksojen myötä laiminlyöty terveydenhoidon varhaisen hoitamisen puuttuminen maksetaan yhteiskunnallisesti moninkertaisesti takaisin kohonneina kustannuksina tai ennenaikaisina kuolemina.

Saadaanhan se Kuusamon väkimäärä tietysti vähenemään näinkin. PS vain ei tätä tule hyväksymään!

 

Kuusamossa 31 päivänä lokakuuta 2016

Joukamo Kortesalmi

kaupunginhallituksen jäsen

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa