Järjestösihteeri Kortesalmi vappuna 2014 Kuusamossa: Työtä!

Perussuomalaisten järjestösihteeri Joukamo Kortesalmi puhui Kuusamon Perus-vapussa todeten kansainvälisten tutkimusten osoittavan selvästi EU-kriittisille voimille nousua Euroopassa.

– Meille Perussuomalaisille tämä lupaa hyvää, sillä me olemme ainoa todellinen EU-kriittinen vaihtoehto maassamme.

Kortesalmen mukaan ”keskustalle annettu ääni on kuin arpajaisiin osallistumista. Siinä voi voittaa – tai hävitä. Keskustaa ei voi ainakaan linjattomuudesta syyttää, sillä sieltä löytyvät kaikki mahdolliset ja erityisesti mahdottomatkin linjat suhteessa EU:hun.”

– Ääni Väyryselle saattaa viedä parlamenttiin Rehnin tai päinvastoin. Näin toimii puolueen kahden katiskan politiikka. Valitse sinä pyydyksesi itsenäisesti ja anna äänesi Perussuomalaisten erinomaiselle ehdokaslistalle. Pane piikki kiinni ja katkaise liittovaltiokehitys sekä loputon tukipakettilinja.

Järjestösihteeri Kortesalmi kertoi viettäneensä vapun aattoa vaalipiirissään kahdella tavalla:

– Ensimmäisen tuurin, aamuvuoron sahasin lautaa ja lankkua yhdellä kylällä Kuusamossa, jossa maausko vielä elää ja sentään rakennetaan vielä uuttakin. Toisessa tuurissa kävin Oulussa yötä myöten mutkan varustamassa ja lähettämässä liikkeelle PS -partiot puolueen puolueneuvoston Oulun kokouksen maakuntakierrosta varten, joka ulottuu samanaikaisesti lähes jokaiseen Pohjois-Pohjanmaan piirin kuntaan.

Eduskuntavaaleista Kortesalmi totesi, että ”antaa vaan kilpakumppani keskustan rähistä omissa repivissä ja riitaisissa eduskuntavaalien jäsenvaaleissaan. Tämähän osoittaa vain puolueen oman sisäisenkin yhteistyökyvyttömyyden.”

– Kun minulta on kysytty kantaani keskustan jäsenvaalitilanteeseen, niin siihenhän ei ole kuin yksi oikea tilastollinen vastaus. Se vastaus on Keränen! Jos puolue täältä haluaa vielä kerran kansanedustajan, niin kenelläkään muulla näköpiirissä olevalla kepu-ehdokkaalla siihen ei ole tilastollisia tai todellisia mahdollisuuksia.

– Tämä edellyttäisi kuitenkin alueellista yhteistyötä niin, että Kuusamon keskustalaiset voisivat nöyrtyä taivalkoskisen Keräsen taakse, mitä ihmettä ei todennäköisesti tule tapahtumaan. Henkilökohtainen kansanedustajakiima ajaa taas koko Koillismaan edun ohitse.

Kortesalmen laskelmissa karu vaalimatematiikka kertoo sen, että Koillismaan kuntien: Kuusamo, Taivalkoski ja Pudasjärvi väestöpohja antaa mahdollisuuden vain yhden ehdokkaan asettamiselle.

– Isäni J. Juhanin kansanedustaja-aikoina ehdokkaita saattoi olla useampiakin, mutta neljännesvuosisadassa keskustajohdettu pakkohallinto on kuihduttanut koko alueen vain varjoksi entisestä.

Kortesalmi hekumoi keskustan ahdingolle: ”Kerron teille sen totuuden, minkä kepukin tietää vallan mainiosti, mutta ei sitä kuunaan teille tule kertomaan. Pohjois-Pohjanmaan maakunnan kokonaisväkiluku on nimittäin noin 400 000 asukasta, Kainuussa on vastaavasti noin 80 000 asukasta. Näin ollen Oulun vaalipiirin kokonaisväkimäärä on aika tarkkaan 480 000 asukasta.”

– Tämä väkipohja ohjaa ehdokasasettelua, tai ainakin sen pitäisi sitä määritellä. Kokonaisväkimäärä jaettuna kansanedustajaehdokaspaikoilla antaa tulokseksi luvun 26 666 asukasta, mikä väestöpohja pitäisi olla kunkin kansanedustajaehdokaspaikan perusteena.

– Sitten mennäänkin siihen yllätykseen. Koillismaan kuntien – Kuusamo enää vain 15 980, Taivalkoski noin 4 250 ja Pudasjärvi osapuilleen 8 500 – yhteenlaskettu väkimäärä on hämmästyttävästi ainoastaan 27 700 asukasta. Tähän on vielä lisättävä se valitettava tosiasia, että ensi vuodenvaihteeseen mennessä Koillismaan kuntien todennäköinen väkimäärä vähenee edelleen ja on vain hieman yli 27 000 asukasta.

– Tämä Koillismaan kolmen kunnan väkipohja yltää siis hädin tuskin enää vain yhteen kansanedustajapaikkaan. Kun siihen siis matemaattisesti tarvitaan 26 666 asukkaan väkipohja, meillä on toiseen kansanedustajaehdokaspaikkaan vain kolmisensataa asukasta. Kuvitelkaa: keskustan toisen Koillismaan kansanedustajaehdokkaan kotikenttäetuna on siis vain vaivaisen kolmensadan asukkaan selkänoja.

Joukamo Kortesalmi valotti lopuksi aikomuksiaan todeten kertoneensa tuossa aikaisemmin, että hänellä ei ole tänä vappuna mitään ilmoittamista lähitulevaisuuden aikomustensa suhteen, niin sen verran siitä voi tinkiä ja raottaa esirippua, että hän ei missään tapauksessa eikä missään olosuhteissa ole ensi eduskuntavaaleissa ehdolla, jos Koillismaalta on kaksi PS -ehdokasta.

– Sen verran minä kuitenkin sijoitusturvaa omille varoilleni vaadin!

Kortesalmi huomautti, että ”Kuusamon kaupungin hallintokoneisto hyväksyi loppusyksyllä uuden kaupunkistrategian. Sen kunnianhimoisena tavoitteena on luoda tuhat uutta työpaikkaa vuoteen 2021 mennessä.”

– Pelkään pahoin, että se on silkkaa sanahelinää ja kansan surutonta sumuttamista, sillä aikataulun mukaisesti meillä pitäisi olla nyt luotuna lähes sata uutta työpaikkaa. Missä ne ovat? En ole kuullut niistä halaistua sanaakaan. Eivät ainakaan paikallislehdet ole niistä kertoneet.

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa