Kortesalmen eriävän mielipiteen perustelut meijerin maakauppa-asiaan

Kuusamon kaupunginhallituksen kokouksessa 18.4. esittämäni eriävän mielipiteen perustelut:

92 § Määräalan ostaminen Kuusamon Osuusmeijeriltä Meijerilä RN:o 516:2 tilasta sekä Sakokangas tilan RN:o 121:20 osto

Kuusamon kaupungin maanhankinta vaikuttaa edelleenkin olevan perin suunnittelematonta ja tarveharkitsematonta. Missään yhteydessä koko kaupunginhallituksen toimikauden aikana ainakaan minulle ei ole tuotu esille maakaupan perusteluina käytettyjä käyttötarkoitusaikeita.

Ensinnäkin, kun käytetään kaupunkilaisten yhteisiä varoja, on siinä noudatettava erityistä varovaisuusperiaatetta. Siksi on välttämätöntä, että kaupan kohteena olevista maa-alueista hankitaan vähintään kahden puolueettoman tahon laatimat kiinteistöarviot.

Kaupungin kaupankäynnin on oltava kaikin puolin läpinäkyvää ja avointa, millä poistetaan mahdolliset epäilyksetkin kunnallisista kiinteistösuhmuroinneista ja kauppahintaan piilotetuista yritystuista kaikissa tapauksissa.

Toisekseen jo kiinteistökaupan ajoittuminen Kuusamon Osuusmeijerin kanssa vahvasti kytköksissä olleen Kuusamon Juusto Oy:n talousvaikeuksiin ja parhaillaan meneillään olevaan yrityssaneerauskäsittelyyn, viittaa siihen mahdollisuuteen, että kiinteistökaupankäynnin syy on jokin aivan muu kuin kaupungin akuutti maantarve.

Karttapohjien ja paikallistuntemuksen valossa kaupan kohteet ovat pääosin huonosti rakennettavissa olevia alueita sekä osalla niistä on olemassa riski maapohjan pilaantumisen aiheuttamista riskeistä ostajalle.

Hämmästyttävää on sekin, että kaupunginhallitus ei taaskaan ole tutustunut kohteeseen virkamiesesitellysti paikan päällä, vaikka kohteet sijaitsevan vain kivenheiton päässä toimielimen kokouspaikasta. Tällainen ei mielestäni edusta mitenkään kunnollista hallinto- ja päätöksentekotapaa.

Kuusamossa 18 päivänä huhtikuuta 2016

Joukamo Kortesalmi

kaupunginhallituksen jäsen

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa