Kuusamon PS kysyy – vaikuttaako hyvätoverikerhon jäsenyys koronatukien saantiin?

Koronakriisi on aiheuttanut ja aiheuttaa suomalaiselle elinkeinoelämälle ja yrityksille valtavat taloudelliset menetykset. Ja erityisesti tilanteesta kärsivät pienet yritykset, kuten ravintolat, matkailuyritykset, kivijalkakaupat ja vastaavat. Kassavirta on näissä tyrehtynyt tyystin, mutta kulut edelleen juoksevat. Tilanne on jo nyt aiheuttanut massiiviset lomautukset ja edelleenkin ahdinko todennäköisesti pahenee.

Tässä mielessä on kohtuu absurdia, että tällä hetkellä isoja avustuksia esim. Business Finlandin kautta virtaa lähinnä etelä-suomalaisille konsulttifirmoille ja nämä ovat tahkonneet kuitenkin viime vuodet isoa tulosta. Esimerkiksi Kuusamossa ei ole yhtään firmaa tiedossa, joka olisi saanut Business Finlandin kautta 100000 euroa – jokunen 10000 euron saaja löytyy. Mutta Postin tj:n sivutoiminen konsulttifirma on saanut 100000 euroa tukea. Jokin tässä mättää.

Kysymmekin seuraavaa. Miksi kotipaikkakuntamme Kuusamon yrityksille ei tätä tukea ole vielä herunut? Pitääkö yrittäjän kuulua johonkin hyvätoverikerhoon, että jotain tukea tulee?

Sinällään Business Finland on täysin väärä instanssi hoitamaan tätä kriisiajan tukea. Nyt ei ole kehittämisprojektien aika – vaan yritykset tarvitsevat tukea akuutin kriisin yli juokseviin kuluihin. Ja Kuusamon tapaisessa kehitysaluekunnassa tämä olisi elintärkeää. Kaupungilla ei ole täällä mitään pohjatonta taikakassaa, josta lapata rahaa yrityksille. Valtiota tässä tarvitaan apuun – esim. verohelpotuksin, palkkojen sivukustannusten maksuun jne. Viron yritysveromalli olisi nyt hyvä ajaa sisään.

Kuusamon Perussuomalaiset vaativat, että joko hallitus laittaa tämän asian kuntoon tai eroaa. Perusteita hallituksen erolle olisi monia muitakin – muunmuassa tämä maskigate.

Kuusamon Perussuomalaiset ry:n hallitus

Perussuomalaisten Kuusamon valtuustoryhmä

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa