PS -järjestösihteeri Joukamo Kortesalmi vappuna 2015 Kuusamossa: Hallituspohjaksi perusmulta

Hyvät kuusamolaiset!

Vappua on perinteisesti vietetty opiskelijoiden ja työn juhlana. Se sopii meille perussuomalaisille maan suurimpana työväenpuolueena. Perussuomalainen puolue on tutkimustulostenkin mukaan kansallishenkinen työväenpuolue, kuitenkin ilman sosialismia.

Poliittisella puoluekartalla Perussuomalaiset asettuu keskustan ja vasemmiston väliin, näin Perus-vappuna esiintymispaikkamme täällä koti-Kuusamossa on paikallisen koalitiokumppanimme vasemmistoliiton kanssa samalla torilla. Mitä ilmeisimmin demareiden järjestöapparaatti on nyt ajautunut pysyvään hyytymisen tilaan loistaen poissaolollaan.

Perussuomalaiset on tutkimustulosten mukaan eliitti-kansa -akselille sijoitettuna lähinnä kansaa oleva puolue. Niin sen pitää ollakin. Perussuomalainen puolue on kansan ääni kaikissa päätöksentekoelimissä.

Hyvät kuulijat!

Vappu on opiskelijoiden juhlapäivä. Perussuomalaisille vappuna esilläolo luonnistuu sujuvasti, sillä kannattajakuntamme korkeimmat prosentit osuvat juuri nuoriin ikäluokkiin. Tämä on erityisesti tulevaisuutta ajatellen erinomainen asia.

Kokonaan toisenlainen, surkeakin, on tilanne keskustalla ja SDP:llä, joiden jäsenkunta on ukkoontunut ja akkaantunut.

Vappu on myös työn ja työntekijöiden juhlapäivä. Sekin sopii mitä parhaiten Perussuomalaisten kannattajakunnan profiiliin. Puolue on näet nimenomaisesti kakuntekijöiden puolue. Missään muussa puolueessa kuin Perussuomalaisissa yksityisen sektorin työntekijöiden osuus ei ole lähellekään yhtä suuri kuin meillä eli 42 %.

Tyypillisesti Perussuomalaisten mieskannattaja löytyy rakennusalalta, kuljetuksesta tai teollisuustuotannon aloilta. Perusnainen taas useimmiten työskentelee terveydenhoitoalalla.

Kannattajakuntamme enemmistö löytyy siis elävän työelämän parista. Se on hyvä siksi, että luontevasti asialistallemme löytyy esimerkkejä todellisesta elämästä ja käytännön tarpeista.

Tutkimuksin on siis todettu, että Perussuomalaiset ovat työelämäpuolue. Samaisessa Taloustutkimus Oy:n tutkimusraportissa esiintuotiin myös se tosiasia, että Perussuomalaisten kannattajakunnassa suurimpana ryhmänä ovat asiakeskeiset ihmiset.

Perussuomalaisten kannattajakunnassa kolme ryhmittymää ovat vallitsevia: asiakeskeiset, esikuvahakuiset erottujat – suomennettuna kotiseuturakkaat – ja uskalikot. Tämä onkin erinomainen kannattaja-cocktail.

Työllisyys ja työelämän kysymykset ovat jo näistä syistä erityisen läheisiä Perussuomalaisille.

Hyvät kuusamolaiset!

Vaalit on käyty, kansa on saanut sanoa painavan sanansa, äänet on laskettu, uusi eduskunta aloittanut työnsä – vain hallituspohja on vielä lopullisesti ratkaisematta.

Normaaliparlamentarismin periaatteisiin kuuluu se, että vaalitulos näkyy myös hallituspohjaratkaisuissa. Ääniuurnan sato ei kuitenkaan tällä kertaa mahdollista vain voittajien varaan rakennetun hallituksen muodostamista.

Tämä johtuu siitä, että kaksi suurta puoluetta – kokoomus ja demarit – kärsivät rökäletappion. Kansan kiistaton tahto on se, että hallitus muodostetaan keskustan ja perussuomalaisten varaan, jotka molemmat puolueet lukeutuvat vaalien voittajiin – perussuomalaiset jatko-Jytkyllään ja nousulla maan toiseksi suurimmaksi eduskuntapuolueeksi.

Mielestäni Sipilän-Soinin hallituspohjarungon pitäisi olla selviö. Riittävän enemmistön saamiseksi hallitukseen on otettava kolmanneksi pyöräksi joko demarit tai kokoomus. Eduskunnan voimasuhteet ovat nyt sellaiset, että sateenkaari on hälventynyt eikä takiaispuolueita tarvita.

Maan hallituksessa näkisin kolmantena puolueena mieluummin demarit kuin kokoomuksen lähinnä kahdesta syystä. Kokoomus joutaisi oppositioon jo siksi, että kykypuolue on lähes tuplannut valtionvelan määrän vaalikaudessa. Toisaalta puhdas porvarihallitus olisi äärettömän suuri riski, mikä saattaisi horjuttaa vakavasti yhteiskuntarauhaa vallitsevassa taloustilanteessa. Niinpä jäljelle ei jää muuta vaihtoehtoa kuin demareiden nosto – vaalitappion kärsineenäkin – takaisin hallitusvastuuseen.

Kolmen suuren varaan rakentaminen on hallitusperustan vahvistamista. Kun kivijalka on kunnossa, voidaan ryhtyä maan rakentamiseen ylös. Siksi perusmulta on kansalle paras ratkaisu!

Paitsi hallituspohja – tärkeiksi ratkaisuksi nousevat myös ministerivalinnat. Pääministerivalinnan ohella sinne on saatava muutoinkin pohjoista edustusta.

Kulunut vaalikausi on osoittanut sen, että kukaan ei enää kyseenalaista perussuomalaisten ministeripakkia. Itse asiassa ministerirepertuaarissamme on jo paremminkin runsauden pulaa. Mielestäni pohjoisen perussalkku tulisi ojentaa vaalituloksen ja sosiaalipoliittisen osaamisen perusteella puolueen 2. varapuheenjohtajalle Hanna Mäntylälle.

Arvoisa kuusamolaiset!

Ennakoin sitä, että perussuomalaiset ovat kohta keskeinen tekijä maamme kaikissa poliittisissa päätöksentekopöydissä. EU- ja eduskuntavaalit on nyt käyty – seuraavana tähtäimessämme on Jytkyn jatkuttaminen myös tulevissa kuntavaaleissa.

Eduskuntavaalien tulos oli meille perussuomalaisille voitonjuhlaa. Kuusamolaisittain katsottuna me säilytimme asemamme Kuusamon toiseksi suurimpana puolueena, samoin teimme Oulun vaalipiirissä ja nyt sama kakkosasema toteutui myös valtakunnallisesti – millä lohjennee vallitsevan käytännön mukaisesti eduskunnan puhemiehen paikka hallituksen muodostamisen jälkeen.

Paikallisesti vaalituloksessa kutkuttavaa oli ei-keskustalaisen teknisen vaaliliiton koalitiosärkijä kokoomuksen kuihtuminen, minkä myötäilyn takuumiehenä esiintyneet paikallisdemaritkin siirtyivät äänikadon suivaannuttamina juhlimaan vappua sisätiloihin käyden taistoon vain viimeisillä ääntenrippeillä!

 

Hyvät kuusamolaiset kuulijat!

Siirryn seuraavaksi yleispolitiikasta käsittelemään meille sitä läheisempiä paikallisasioita.

Tämän kevään aikana meillä tulee täällä tiskiin kaksi suurta kysymystä ratkaistavaksi: kaupunginjohtajavalinta ja pakolaisasia.

Ajautuminen tilanteeseen, missä meillä mitä todennäköisimmin on edessä uuden kaupunginjohtajan valinta, on osa sitä kulissientakaista keskustan pyykinpesua, missä jo aikaisemmin valtuuston puheenjohtaja sai väistyä – peräti kesken kauden.

Olen pitänyt Timo Halosta – vaikka joskus taannoin olen hänet eräällä korkonimellä ristinytkin – erittäin pätevänä ja osaavana kaupunginjohtajana. Kaupunginhallituksessa kahden vuoden aikana tämä käsitykseni on entisestäänkin vain vahvistunut.

Halonen on kyennyt pitämään linjansa silloin, kun sen paikka on ollut, antamaan löysää silloin, kun sen aika on ollut ja kokoamaan sekä yhdistämään voimat silloin, kun se on ollut välttämätöntä.

Aika monesti olen ollut asioidenhoidosta Halosen kanssa tasan samaa mieltä – usein jopa aivan yksinäni.

Kuusamolla tulee olemaan kuihtuvana kaupunkina suuria vaikeuksia saada Timon jälkeensä jättämät suuret saappaat täytetyksi. Yleisimagomme ei valitettavasti ole enää järin vetovoimainen.

Sitten menen siihen toiseen suureen kysymykseen, eli pakolaisten vastaanottoasiaan, minkä keskusta jyräsi voimallaan eduskuntavaalien yli kansan tuomion pelossa sujuvasti ja sopivasti vaalienjälkeiseen aikaan.

Ensinnäkin tässä asiassa on muistettava, että me emme ole minnekään velkaa. Aina sotakorvauksia myöten me olemme velkamme maksaneet. Jos meillä joitakin vastuita on, ne kohdistuvat omaan kansaan.

Me emme kykene auttamaan kaiken maailman hädänalaisia. Se ei ole meidän päätehtävämme eikä se saa olla tarkoituskaan. Ongelmat on ratkaistava niiden syntysijoilla. Kansainvaelluksilla ongelmat siirretään vain maapallon toiseen kolkkaan.

Toisekseen meillä ei ole mitään edellytyksiä auttaa pakolaisia näillä heille täysin vierailla kairoilla ja kiveliöillä, erilaisessa ilmanalassa, toisenlaisessa kulttuurissa ja olemattomilla työmarkkinoilla.

Miten me voisimme integroida yhteiskuntaamme kymmenittäin pakolaisia, kun meillä ei kasvavalle joukolle kantasuomalaisiakaan ole osoittaa työtä ja toimeentuloa. Käytännössä jokainen Kuusamoon otettu pakolainen vie työllistyessään paikan yhdeltä yli tuhannelta työttömältämme.

Jos asiaa tarkastellaan humanitäärisyyden kannalta, niin tässähän on kyseessä vain silkka omanedustavoittelu ja kylmä valtiontukien metsästys sekä suoranainen kunnallinen pakolaisbisnes.

Jos me todella haluaisimme auttaa hädänalaisimpia, niin silloin meidän pitäisi vastaanottaa kaikkein kurjimmat, traumatisoituneimmat ja heikoimmat tulijat. Sen sijaan meitä on yritetty kääntää vastaanottomyönteisiksi sillä, että me pääsisimme valitsemaan pakolaisia. Kuinka jaloa!

Kolmen pienen tytön isänä minä en halua yhtään huonoja ja kestämättömiä päätöksiä seurannutta iltalehtiotsikkoa Kuusamosta, sillä se Kuusamo ei olisi enää minun Kuusamoni!

Pelkään pahoin, että Kuusamon mukasuvaitsevaisto ottaisi tänne vastaan vaikka Putinin Yön sudet -moottoripyöräkerholaiset!

Hyvät kuulijat!

Jo on aikoihin tultu. Isoisämme sentään antoivat lämpimän pakolaisvastaanoton Raatteen tiellä ja Suomussalmella Ouluun konserttimatkalle saapuneelle noin kahden divisioonan vahvuiselle, lopulta kylmettyneelle ja nälkiintyneelle artistiseurueelle. Meidän onneksemme.

Tilanne on nyt vain yksinkertaisesti niin, että me rahoitamme niin pakolaisvastaanoton kuin kehitysapummekin velkarahalla lastemme piikkiin. Kansa maksaa kustannukset ja vanhakantainen valtionapujen imurointipolitiikka on tullut tiensä päähän.

Me emme voi kustantaa yhteisestä kassasta enää kaikkea hyvää jokaiselle. Sen sijaan minulla ei ole mitään sitä vastaan, jos joku yksityisellä rahalla ja omasta pussistansa majoittaa vaikka pirttinsä täyteen pakolaisia. Kun ennen piti jokaisella menestyvällä poliitikolla olla oma kotiryssä, ottakoot he jatkossa kukin oman kotipakolaisensa. Siitä vaan, jos massissa on varaa

Hyvät kuusamolaiset!

Kuusamo elää monessa mielessä murrosvaihetta. Yhden puolueen ylipitkä yksinvalta-asema on vienyt vetovoimamme. Sitä totuutta ei millään tilastokikkailulla tai yleishymistelyllä voida enää peittää.

Karu totuus on se, että väkimäärämme on vähentynyt viimeisten neljän vuoden aikana noin 900 henkilöllä. Ja sama tahti jatkuu edelleen. Puolitoista vaalikautta tyhjentää laskennallisesti Tolpanniemen kokoisen asuinalueen Kuusamosta.

Paitsi, että väki vähenee, se myös vanhenee. Huoltosuhteemme muuttuu koko ajan entistä kestämättömämpään suuntaan. Alueen ostovoima katoaa ja omaisuuksien omistukset karkaavat ruuhka-Suomeen. Metsärahatkaan eivät enää entiseen tahtiin elävöitä Kitkantietä, vaan ne ovat tulleet perunkirjoitetuiksi pääkaupunkiseudulle ja muualle kasvukeskuksiin – sinne, minne perilliset täältä ovat karanneet ja kaikonneet.

Kaiken kukkuraksi olemme ajautuneet tilanteeseen, missä kuolleisuus on kukistanut syntyvyyden.

Väestönkehityksen roima alavireisyys on johtanut tilanteeseen, mikä on synnyttänyt meille uuden ongelman – puhkeamaisillaan olevan kiinteistökuplan. Aavistin tämän ja siksi vaadin Kuusamon asuntopoliittisen ohjelman päivittämistä.

Olin itse perustetun asuntopoliittisen työryhmän yhtenä jäsenenä, kun saimme selvitetyksi sen, että Kuusamossa on tällä hetkellä pitkälti toistatuhatta tyhjää asuntoa. Tämä näkyy osaltaan Kuusamon kaupunkikonsernin tytäryhtiön Kuusamon Vuokratalot oy:n talousongelmina täyttöasteen heikkenemisen myötä ja asuntomarkkinoiden muuttumisena pysyvästi vuokralaisen markkinoiksi.

Tässä on hyvät ystävät vuosikymmenten virhepolitiikalla syöty sinun omaisuuksiesi arvonkehitys ja lastesi perintöjen arvo. Yhä useampi kuusamolainen tulee jatkossa jättämään ainoastaan ongelma-asuntoperinnön lapsilleen.

Maksat perintöverot, et saa perimääsi asuntoa myydyksi, et saa sitä oikealla hinnalla vuokratuksikaan, mutta sen sijaan pääset maksamaan vakuutusmaksuja, yhtiövastikkeita, lämmityskuluja ja perusmaksuja. Kuukausi toisensa perään ja vuodesta toiseen!

Yksi Kuusamon lähiajan päätöksentekoprosesseista liittyy yleiskaavoitukseen. Meidän on kyettävä pitämään huolta siitä, että kaavat eivät pääse kangistuttamaan elinkeinoelämämme kehittämisedellytyksiä.

Suurin huolenaiheeni liittyy metsänkasvatuksen ja metsätalouden harjoittamiseen. Kaavamääräyksillä ja -merkinnöillä ei saa asettaa enää ainoatakaan estettä metsäsektorille

Kaivannaisteollisuuden suhteen kaavoituksessa on päästävä myös mahdollistamaan mineraalivarojemme hyödyntäminen. Tuulivoima-asioissa puolestaan on kansallisesti jouduttu ylikalliisti tuetun syöttötariffijärjestelmän johdosta ojasta allikkoon.

Kaavoituksen keinoin on pidettävä huolta siitä, että mahdollisesti tänne perustettavien tuulivoimapuistojen suojaetäisyydeksi asutukseen tulee vähintään 2 kilometriä.

Hyvät vapun juhlijat!

Meille Perussuomalaisille työ on tärkeällä sijalla arvoissamme ja elämässämme. Me olemme syvästi huolissamme siitä, että työn puutteen takia alueemme väkimäärä on kääntynyt jatkuvasti ja kiihtyvästi laskevaksi. Tämä on seurausta harjoitetusta virheellisestä näköalattomasta paikallispolitiikasta ja keskittämishakuisesta päätöksenteosta.

Kuusamossa on merkkejä siitä, että yhden kaivoshankkeen vastustamisen sijasta oltaisiin nyt jo vastustamassa koko kaivannaisteollisuutta yleisesti. Jos tähän päädytään, tehdään vakava ja peruuttamaton virhe, sillä näillä kiihkomielisimmillä yleisvastustajilla ei oikeasti ole esittää mitään toimivaa vaihtoehtoa työn ja työpaikkojen saamiseksi näille kairoille. Tuohivirsukulttuuriin tai kampakeraamiselle aikakaudelle paluu ei ole ratkaisu mihinkään!

Me elämme yleismaailmallisesti, kansallisesti ja paikallisesti vaikeita aikoja. Koko maailma elää myllerryksessä ja muutoksessa. Taloustilanne on ahtaalla niin yleisesti kuin yksityisestikin. Kansallisesti ja paikallisesti meillä on huoli työstä, toimeentulosta sekä kilpailukyvystä – maailmanrauhasta puhumattakaan.

Siksi onkin enemmän kuin hämmästyttävää, että me olemme takaamassa, tukemassa, lainoittamassa ja lopulta myös maksamassa lukuisten vastuuttomien Etelä-Euroopan maiden omia, itse aiheutettuja ja vilpilliseen peliin perustuvia toilailuja, joihin olemme täysin syyttömiä. Meille riittäisi vallan mainiosti oman maan ja omien kansalaistemme elinolojen parantaminen, missä tehtäväkenttää vielä riittää.

Perussuomalaisten perusajatus on: Ensin oma työ ja yrittäminen ja jos aikaa ja rahaa jää, niin vasta sitten maailman pelastaminen!

Me tarvitsemme tänne oikeita töitä ja kunnollisesti palkattuja tehtäviä. Valtakunnan tasolla elinkeinoelämän patruunat ovat huutaneet optioähkyssään työvoimapulan perään jo vuosikausia. Todellisuudessa meillä päinvastoin on puute vain yrityksistä ja palkanmaksajista.

Halpatyövoima ei ratkaise mitään – vai pitäisikö kotimaisen keikkatyömiehen kilpailukyvyn nimissä asua työkalukonteissa, kuten maan eri puolilla urakoidessani olen havainnut.

Maan eteläosissa on jo esimerkkejä siitä, kuinka vierastyövoiman käytöllä on saatu aikaiseksi vain valtavat vapaat työvoimareservit omien kansalaistemme keskuuteen. Vierastyövoiman käyttäminen johtaa siihen, että jokainen vähänkin syrjäytymisuhan alla oleva syrjäytyy takuuvarmasti. Tämä ulkomaisen työvoiman uhka on jo täälläkin todellisena, niin rakennus- kuin metsätyömaillakin.

Nyt työpaikoilla vallitseva YT-yhtälö on kansallisesti mahdoton. Työpaikat ja kokonaiset tehdaslaitokset katoavat muille maille ja sen lisäksi omia töitämme, jopa julkishallinnossa, teetetään vierastyövoimalla.

Hyvät kuusamolaiset!

Meillä on nyt käsissämme taloudellinen hätätila. Siksi maahamme tarvitaan suomalaisen työn pelastusohjelma.

Yhtä lailla me tarvitsemme paikallisesti kurjistumiskierteen katkaisuohjelman, jolla Pohjois- ja Itä-Suomen valtava, pysyväksi jumittunut ja kiihtyvä väestökadon ja alasajon kierre saadaan pysäytetyksi. Ennusteet ja näivettymisen toteutuma Kuusamon kohdalla ovat jo niin selkeät, että sairaudentila on akuutti vaatien katkaisuhoitoa.

Paikkakunnallamme on yhden puolueen ylivallalla ja harjoitetulla väärällä päätöksenteolla saatettu koko maa- ja metsätaloussektori täysin toissijaiseen asemaan eikä sen vähenevää merkitystä ole kyetty tasaamaan pääasiassa vain kausiluontoisin ja osa-aikaisin matkailutyöpaikoin.

Me tarvitsemme tänne kokoaikaisia, ympärivuotisia ja pysyviä sekä kunnolla palkattuja työtehtäviä.

Meillä ei ole näköpiirissäkään mitään muuta laaja-alaista vaihtoehtoa kuin kaivannaisteollisuuden saaminen pohjoiseen. Ympäristöriskit on tietysti eliminoitava ja haitat minimoitava, mutta vain oikeilla työpaikoilla saadaan nuoret lapsiperheet pysymään nykyisillä asuinsijoillaan.

Ellei näin tehdä, koko Pohjois-Suomesta on muodostumassa vain yhtäläinen eläkeläisyhteisö ryyditettynä muutamalla puolivuotisella talvimatkailukeskuksella.

Viimeistään nyt jokaiselle on selvää, että vain Rukaan keskittämisen linja on ollut karkea virhe. Ruka kyllä on jo valmis, mutta sen aikaansaannoksena lähes koko muu Kuusamo – aina Kitkantietä myöten – on autioitettu ja päästetty rappiotilaan. Tähän on vain yksi syy: paikallinen näköalaton yhden puolueen yksinvalta hyvä veli -verkostoineen ja puoluesidonnaisine virkojen täyttämisineen.

Tässä suhteessa muutos on välttämätön, mutta muutos on samalla sekä mahdollisuus että mahdollinen.

Vapun pitäisi olla myös työn juhla

Työn pitäisi olla jokaisen kansalaisen perusoikeus. Sitä se ei valitettavasti ole. Täällä se on vain etuoikeutettujen oikeus. Kuusamo kuihtuu ja näivettyy työpaikkojen puuttumisen vuoksi. Ilman työtä ei ole tulevaisuuttakaan.

Kuusamon kaupungin hallintokoneisto hyväksyi loppusyksyllä 2013 uuden kaupunkistrategian. Sen kunnianhimoisena tavoitteena on luoda tuhat uutta työpaikkaa vuoteen 2021 mennessä. Pelkään pahoin, että se on silkkaa sanahelinää ja kansan surutonta sumuttamista, sillä aikataulun mukaisesti meillä pitäisi olla nyt luotuna pitkälti toistasataa uutta työpaikkaa.

Missä ne ovat? En ole kuullut niistä halaistua sanaakaan. Eivät ainakaan paikallislehdet ole niistä kertoneet. Tietääköhän elinkeinoyhtiö keinoelin Naturpolis asiasta mitään? Tuskinpa. Taitavat siellä vain tuijotella omiin napoihinsa!

Minulla on sellainen näppituntuma, että meillä on nyt täysi työ siinä, että pystyisimme turvaamaan edes sata jo olemassa olevaa vaakalaudalla olevaa työpaikkaa.

Sen ajan, minkä olen nyt ollut mukana vastaanpanijana lanseeraamani termin keskustajohdetun hirmuhallinnon hallintoelimissä, olen tullut aikaisempaakin vakuuttuneemmaksi siitä, että vain täyskäännös ja poliittisen äänestyskäyttäytymisen radikaali muutos voi nämä seudut pelastaa.

Siitä on jo viitteitä, sillä perussuomalaisten rynnistys vuoden 2012 kuntavaaleissa tuottaa jo nyt hedelmää. Viime valtuustokauden tilinpäätöstappioiden kierre on saatu katkaistuksi ja tulos miljoonissa mitattavalle positiiviselle pohjalle.

Perussuomalaisten aktiivinen ja kantaaottava ote Kuusamon kuntapolitiikassa on pakottanut koko koneiston ajamaan itsestään täydet tehot irti.

Hyvät kuusamolaiset ja muut kuulijat!

Haluan lopuksi toivottaa teille rentouttavaa vapun jatkoa ja peräänkuuluttaa kansalaisten oikeutta työhön omilla synnyin- ja kotisijoillaan. Kiitos!

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa