Valtuustosopimus vuotaa

Ei ehtinyt muste kuivua samana valtuuston kokouspäivänä laaditussa valtuustosopimuksessa, ennen kuin ensimmäinen rike ilmeni. Valtuuston kokouksen alussa valtuustosalissa järjestetyssä tasavallan presidentin myöntämien kunniamerkkien luovutustilaisuudessa valtuuston puheenjohtaja lausui ruman sanan – ”kommari” – valtuustopöntöstä.

Nähtävästi on siis niin, että keskustapuolueesta johdettu lyhennesana kepu on kielletty – erityisesti silloin, jos sen lausujana on perussuomalainen – sen sijaan puheenjohtajan lyömänuijaa heiluttava keskustalainen voi vapaasti pilkkanimitellä pienempiään.

Ihmeellisintä tässä on se, että samainen puheenjohtaja on aikaisemmassa valtuuston kokouksessa ja sen jälkeen – toki anteeksipyytäen – puuttunut niin valtuutettujen sanavalintoihin kuin pukeutumiseenkin.

Kuitenkin valtuustosopimuksen ensimmäisessä kohdassa on yhteisesti sitouduttu siihen, että: ”Valtuustotyöskentelyssä korostetaan avoimuutta, tasapuolisuutta, erilaisten mielipiteiden kunnioitusta, kokonaisuuksien kehittämistä sekä strategisuutta ja tuloksellisuutta.

Valtuustosopimuksessa myös peräänkuulutettiin kokoustekniikan hallintaa. Siitä huolimatta jo koko valtuustosopimuskin on allekirjoitettu puutteellisin valtuuksin, sillä valtuuston kokouksessa vain Perussuomalaisten Kuusamon valtuustoryhmä oli järjestäytynyt valtuuston työjärjestyksen edellyttämällä tavalla.

Edelleen valtuuston kokouksen päätteeksi puheenjohtaja esti ja rajoitti allekirjoittaneen uuden valtuutetun aloitteenteko-oikeutta, vaikka samaisessa valtuustosopimuksessa on sovittu myös siitä, että valtuustosalissa ”työskennellään jokaisen valtuutetun näkemyksiä ja lähtökohtia arvostaen.”

Puheenjohtajamielivallan pois kitkemiseksi esitän kehittämisehdotuksen siitä, että valtuusto päättää soveltuvasta aloiteformaatista. Erityisesti uusia valtuutettuja kohtaan puheenjohtajavallan tarkoitushakuinen ja poliittisesti valikoiva väärinkäyttö ei ole kummoinen tervetulotoivotus.

Paljon paremmin ei ole tilanne kaupunginhallituksessakaan, minkä kokousten pitäisi olla suljettuja, mutta joista jostakin kumman syystä valikoidusti vuotavat tiedot valtapuolue keskustalle ilmeisen kiusallisten jäsenten Flöjtin ja Kortesalmen puheenkäytön sopimattomuudesta, joista toinen siis meille kerrotun mukaan ei käytä puheenvuoroja, vaan esitelmöi ja toinen taas on ”hiljainen mies”.

Kysynkin tässä yhteydessä kaupunginhallituksen puheenjohtajalta julkisesti, että mikä on hänen puheenjohtajanäkemyksensä Kortesalmen puheaktiivisuudesta hallituksen kokouksissa? Jos puheenjohtaja kaipaa valtuusto-Kortesalmen myös hallitukseen, niin lupaan parantaa heti tapani. Puheenjohtajan vain täytyy sitten pyytää lisää iltalomaa venyvien kokousten varalle.

Mielestäni keskustan kannattaisi nyt kerrankin osoittaa sitä paljon mainostamaansa yhteistyökykyä ja suvaitsevaisuutta, ettei se jäisi vain katteettomaksi vaalijulistukseksi. MetsäKortesalmikin nimittäin vastaa niin kuin sille puskista huudellaan.

Kuusamon kehittämisen tietotaito ei asu vain yhdessä valtuustoryhmässä ja vallan yletön hamstraus yksiin käsiin saa sekin vastareaktionsa. Esimerkiksi Naturpolis-kikkailu ei ehkä ollut puolueelta aivan viisaimpia vetoja. Poliittinen epämukavuus on vasta seuraus – ei syy!

Joukamo Kortesalmi (ps.)

kaupunginvaltuutettu

kaupunginhallituksen jäsen

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa