Kuntalaisaloite kaavoituksen ohjausryhmän laajentamiseksi parlamentaarisesti edustavaksi

Kuusamossa alkanut valtuustokausi aloitettiin maankäytön suunnittelun suhteen luonnonvaratyöryhmän laajalla ja edustavalla kokoonpanolla ja sen osoittautuessa liian toimivaksi ratkaisuksi, se päätettiin keskustan kaivospiirin painostuksesta lakkauttaa ja typistää nykyisenkaltaiseksi vain poliittisella tynkäedustuksella toimivaksi kepu-miehitetyksi keskustelukerhoksi.

Tämä puolestaan on johtanut siihen, että osa keskeisistä poliittisista ryhmistä on kaavavalmistelun ulkopuolella, eivätkä ne siten ole etukäteen sitoutuneet sen toimintaan, linjauksiin tai esityksiin mitenkään.

Kun Kuusamon kokoomus on jo aikapäiviä sitten ilmoittanut, että koalitiota ei ole olemassakaan, niin siten tämän toimielimen koalitiopohjainen ryhmittely ja kokoonpanokin joutavat purettavaksi ja täydennettäväksi.

Näillä syillä on perusteltua, että yleiskaavan ohjaustyöryhmää laajennetaan viipymättä siten, että siihen tulee jokaisen valtuustopuolueen edustus. Kokoomuksen edustus ohjausryhmässä voidaan tietysti lohkaista kepun kiintiöstä, koska nehän ovat ja edustavat jo asiallisesti ja toiminnallisesti yhtä ja samaa!

Mainituilla perusteilla esitän, että:

Kuusamon kaupunki ryhtyy viipymättä toimiin yleiskaavoituksen ohjaustyöryhmän kokoonpanon laajentamiseksi parlamentaariselle pohjalle siten, että sinne tulee kaikkien valtuustossa edustettuina olevien puolueiden edustus.

Kuusamossa 9 päivänä joulukuuta 2015

 

___________________________________

Joukamo Kortesalmi

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa