Kuntalaisaloite maaseuturakentamisen mahdollistamiseksi

Kuusamossa on selviä viitteitä siitä, että kaupungin rakennusjärjestystä virkamiestulkitaan rakennuslupia myönnettäessä ilman perusteita niin, että haja-asutusalueiden vakituisten asuntojen rakentaminen pyritään estämään tai sitä ainakin hillitsemään.

Syyksi tähän menettelyyn tietolähteeni kertovat sen, että kaupunki haluaa näin välttää muun muassa sille mahdollisesti aiheutuvia ylimääräisiä koululaiskyyti- ja tienpitokustannuksia.

Tapahtuuko tällainen maanomistajien eriarvoinen kohtelu jo valmisteluvaiheessa tyrmäämällä asiakkaan rakennuslupahakemuksen jättäminen toteuttamiskelvottamana vai ovatko kyseessä selkeät kielteiset rakennuslupapäätökset?

Olen ollut valtuustosalissa läsnä tällä vaalikaudella, kun tällainen maaseuturakentamisen estäminen on virkamiestaholta julkisesti kielletty. Kuitenkin koko ajan kentällä kiertäessä tulee esille tuoreita tästä vakuutuksesta poikkeavia konkreettisia esimerkkitapauksia.

Kuusamon kaupungilla ei ole mitään pätevää tai kestävää syytä tai perustetta toimia niin, että haja-asutusalueidemme rakentamista keinotekoisesti ja tarkoitushakuisesti estetään tai rajoitetaan. Päinvastoin meidän tulisi nyt vallitsevassa väestöpaon kriisitilanteessa ottaa käyttöömme omat vahvuutemme: väljyys, luonnonläheisyys, rauhallisuus ja luontoharrastusten läheisyys.

Kuusamon tulevaisuuden suhteen ja hiljattain hyväksytyn kaupunkistrategian toteutumisen kannalta meidän on suhtauduttava myönteisellä asenteella erityisesti maaseuturakentamiseen. Siksi on välttämätöntä selvittää se, mikä on totuus rakennuslupakäytännössä ja rakennusmääräysten tulkitsemisessa.

Onko tällaiseen kireään tulkintaan ja käytäntöön olemassa päätökset ja valtuutus vai onko kyseessä vain virkamiesten omavaltaisuus?

 

Mainituilla perusteilla esitän, että:

Kuusamon kaupunki selvittää aukottomasti viiden viimeksi kuluneen vuoden aikaiset kielteiset rakennuslupapäätökset, jotka koskevat haja-asutusalueita sekä määrittelee myös sen määrällisen tason, mikä on mahdollisesti ennakkoon nuivalla vastaanotolla jäänyt kaava-alueiden ulkopuolisia rakennuslupahakemuksia jättämättä. Edelleen edellytän, että joko rakennusjärjestyksen vallitsevaa tulkintaa muutetaan siten, että se mahdollistaa pysyvän uuden asutuksen luomisen myös haja-asutusalueille tai voimassaolevaa rakennusjärjestystä muutettavan pikaisesti siten, että kaava-alueiden ulkopuolisen asuinrakentamisen syntymistä ei enää järjestelmällisesti estetä.

Kuusamossa 11 päivänä elokuuta 2014

Joukamo Kortesalmi

Kuusamon kuntalainen

maanomistaja

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa