Turvallisuusuhkien poistamiseksi ja kriisinhallintatyöryhmän perustamiseksi

Yhdysvalloissa syyskuun 11. päivänä 2001 tehdyt WTC -terrori-iskut aloittivat laajamittaisen terrorisminvastaisen sodan. Sitä on käyty niin terroristijärjestöjen tukialueilla kuin myös ulkomaisella maaperällä. Tunisian Soussen rantalomakohteen jälkeen keskitettyjä pommi- ja rynnäkkökivääriattentaatteja on ollut erityisesti Pariisissa.

Kansainvälisessä mediassa on ollut tietoja lukuisista viranomaisten estämistä ja näin ollen toteuttamista vaille jääneistä suunnitelluista veriteoista useissa eri paikoissa pitkin Eurooppaa.

Isis:n esittämässä tuoreessa uhkauksessa on mainittu tulevien iskualueiden joukossa myös Suomi. Koska erityisesti kansainvälistyminen ja maahanmuuton kasvu ovat vetäneet perässään myös terroristijärjestöjä, on Kuusamon kaupungin oltava tästä kehityksestä aidon huolissaan ja tehtävä kaikkensa kantasuomalaisten asukkaidensa elinolojen turvaamiseksi.

Mainituilla perusteilla esitän, että:

Kuusamon kaupunki ryhtyy viipymättä välttämättömiin ja riittäviin toimenpiteisiin hallitsemattoman maahanmuuton, pakolaisten vastaanoton ja turvapaikanhakijavyöryn väistämättä mukanaan jo tuomien tai tuovien turvallisuusuhkien poistamiseksi ja perustaa parlamentaarisesti kattavan kriisinhallintatyöryhmän tätä ennaltaehkäisevää toimintaa koordinoimaan.

Kuusamossa 16 päivänä marraskuuta 2015

 

Joukamo Kortesalmi

kaupunginvaltuutettu

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa