Valtuustokysymys: Pysäyttikö PS -jättiehdokaslista väestökadon Kuusamossa?

Valtuustokysymys Kuusamon kaupunginhallitukselle:

Pysäyttikö sisään jätetty

PS -jättiehdokaslista väestökadon?

Kuusamossa järjestetyssä kaupungin talousinfossa 23.3.2017 julistettiin väestökadon pysähtyneen Kuusamossa. Asiassa ei esitetty kuitenkaan minkäänlaisia perusteluja.

Kuusamon kaupunginvaltuuston talousarviokäsittelyssä 13.12.2016 tällaista tiedon tynkääkään ei ollut tarjolla. Väestötilastot ovat kuitenkin olleet käytettävissä – ainakin Kuusamon seurakunnan talousarviokäsittelyissä – muutaman kuukauden viiveellä. Eikö Kuusamon kaupunki pääse kiinni samoihin tietoihin?

Jos tällainen väestön vähenemisen käänne on tapahtumassa, niin se ajoittuu hämmästyttävästi aikaan juuri sen perään, kun kuntavaalien PS -jättiehdokaslista on jätetty sisään ja siitä tiedottaminen on alkanut vaikuttamaan.

Toinen – Kuusamon kannalta huomattavasti huonompi vaihtoehto – olisi se, että kyseessä on vain keinotekoinen kaupunkikoneiston kepu-kasvojenkohotusyritys näin kuntavaalien alla. Kummallista nimittäin on se, että kaupunki saa tietoonsa viime vuoden tulo- ja lähtömuuton sopivasti toukokuussa – kuntavaalien jälkeen!

Oliko Kuusamon Perussuomalaisten juuri julkistettu kuntavaalien jättiehdokaslista pääsyynä Kuusamon kaupunki-infossa esille tuotuun väestökadon pysähtymisilmiöön?

Kuusamossa 29 päivänä maaliskuuta 2017

___________________________________

Joukamo Kortesalmi

kaupunginvaltuutettu

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa