Valtuustoryhmän ryhmäaloite kotihoidontuen kuntalisän käyttöönottamisesta Kuusamossa

Teemme valtuustoaloitteen lasten kotihoidon tuen kuntalisän käyttöönotosta Kuusamossa. Kuusamossa on suuri huoli siitä, että lapsiperheet muuttavat paikkakunnalta, eikä uusia ole tulossa tilalle. Myös syntyvyys pienenee huolestuttavaa tahtia. Kun lisäämme tähän sen, että hallitus on heikentämässä lapsiperheiden asemaa aikomalla leikata kotihoidon tukea, on korkea aika tehdä paikallisesti jotain. Voimme ainakin yrittää kaupungin puolelta helpottaa perheiden tilannetta, koska tulossa oleva muutos ajaa monen perheen hyvin ikävään tilanteeseen. Tilanne tulee todennäköisesti näkymään kasvavana paineena päivähoidon suuntaan. Tiedämme kaikki, että päivähoidossa lapsen hoitopäivä on hinnaltaan moninkertainen kotihoitoon verrattuna. Kotihoidon tuen kuntalisä, jos jokin on tärkeä investointi nykyisille ja tuleville nuorille perheille! Olisi aika herätä siihen, että investoidaan ihmisten palveluihin, eikä turhan rakentamiseen. Lienee kuitenkin jokaisen myöntämä tosiasia, että jotain konkreettista pitää Kuusamossa tehdä, jotta nuorta väkeä saataisiin pysymään täällä. Kuntalisän maksaminen on selvä positiivinen viesti kuntalaisille siitä, että perheiden hyvinvointi on tärkeä asia. Kauniit puheet eivät tässäkään asiassa auta mitään. Kuntalisän tulisi olla suuruudeltaan luokkaa 150-200 €/kk ja sisaruskorotus alle kouluikäisistä lapsista 50€. Ehdoksi tulee riittää, että vanhempi hoitaa alle 3-v. lastaan kotona.

 

 

Mainituilla perusteilla esitämme, että:

Kuusamon kaupunki ryhtyy viipymättä toimiin kotihoidontuen kuntalisän käyttöönottamisesta Kuusamossa.

Kuusamossa 9. päivänä syyskuuta 2013

Perussuomalaisten Kuusamon valtuustoryhmä:

Vuokko Käsmä (sit.)

kaupunginvaltuutettu

Joukamo Kortesalmi

kaupunginvaltuutettu

Esko Törmänen

kaupunginvaltuutettu

Krista Poutanen

kaupunginvaltuutettu

Kimmo Karjalainen

kaupunginvaltuutettu

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa