Kirjoitettu 24.3.2023

Tero Kokko – rehellisesti maakunnan asialla

Vaalit lähenevät kohti huipennustaan ja jännittävät vaalit onkin käsillä. Nyt on mahdollista kääntää todellakin maan suunta terveempään suuntaan. Tämä tapahtuu tietenkin äänestämllä perussuomalaisia.

Kuusamosta ja Koillismalta on ehdolla erinomainen ja rehellinen maakunnan ääni Tero Kokko. Läpimennessään Tero tulee olemaan täysin äänestäjiensä ja suomalaisten asialla. Pitkä työura kuljetus- ja autoalalla antaa hyvän pohjan Terolle ajamaan eduskuntaan suomalaisen elinkeinoelämän ja työn asiaa. Samalla hän tulee kiinnittämään huomiota suomalaisten etuun ja kotiseutunsa asioihin. Tero on erinomainen asiamies myös sinulle kansanedustajana.

Nyt on paikka saada ensimmäistä kertaa joku muu kuin keskustalainen omanedun tavoittelija läpi. Tero edustaa rehellisyyden periaatetta eduskunnassa. Ja kansanedustajan ensimmäinen tehtävä on edustaa kansaa ja suomalaisia. Ulkomaiden asia ei niihin kuulu.

Joten me allekirjoittaneet Teron tukitiimin jäsenet annamme äänemme rehelliselle perussuomalaiselle maakunnan äänelle Tero Kokolle. Anna sinäkin – numero 148 äänestyslipukkeeseen. Et tule pettymään.

Teron Kokon tukitiimi

Tapio Lämsä

Eevaliisa Soronen

Mika Vesilahti

Piia Veteläinen

Sisko Heiskanen

Kimmo Karjalainen

Kimmo Hyrkäs

Kirjoitettu 17.1.2023

Kuusamon Perussuomalaiset uusin voimin vuoteeen 2023

Kuusamon Perussuomalaiset ry:n hallitus kokousti järjestäymiskokoustaan lauantaina 8.1.2023. Kokouksen tunnelma oli positiivinen ja uusia kasvoja saatiin avainpaikkoihin – vaikka puheenjohtajana toimiikin vanha kehäkettu Tapio Lämsä.

Kokouksessa yhdistyksen varapuheenjohtajaksi valittiin Tero Kokko, sihteeriksi Piia Veteläinen, taloudenhoitajaksi Mika Vesilahti ja toiminnanjohtajaksi Eevaliisa Soronen. Yhdistyksen vaalipäälikkönä ja tiedottajana toimii puheenjohtaja Lämsä.

Yhdistyksen uusi hallitus toteaa julkilasumassaan: “Kuusamossa on nyt vaihteeksi positiivinen pöhinä meneillään perussuomalaisessa toiminnassa. Lähestyvät eduskuntavaalit nostavat kierroksia ja ihmiset ovat kiinnostuneita kuulemaan – mitä paikallisella perusehdokkaalla Tero Kokolla on sanottavaa äänestäjille. Yhdistys toimii samalla taustatukena Kokon kampanjalle.

Eduskuntavaalit ovat nyt ensimmäinen etappi siihen, että Kuusamossa perussuomalaisten kannatus nostetaan aivan uudelle tasolle.”

Kirjoitettu 16.12.2022

Tero Kokon kampanjointia 19.11.2022 Kuusamon Torilla

Tero Kokon ek-vaalitelttailut Kuusamossa 19.11.2022 menivät mainiosti. Monen äänestäjän suusta kuului huoli energian ja sähkön hinnasta.
Nyt on aika iskeä ja kaataa vihervasemmistolainen hegemonia…👍💪🇫🇮
Kirjoitettu 8.12.2022

Pohjoisesta vahvaa perussuomalaista osaamista eduskuntaan

Eduskuntavaalit koittavat viiden kuukauden kuluttua. Nämä vaalit ovat erityisen tärkeät, koska elämme erikoisia aikoja. Euroopassa vallitsee sota, Suomessa hinnat nousevat ja inflaatio kiihtyy. Nykyinen hallitus tekee käsittämättömiä päätöksiä. Tämän takia tarvitaan muutoksia, joilla Suomi pelastetaan konkurssin partaalta.

Perussuomalainen aate on hyvä pohja näiden ratkaisujen etsimisessä. Perussuomalaisuus on oman maan asettamista etusijalle, suomalaisten elinmahdollisuuksien varmistamista, Suomen turvallisuuden takaamista ja isänmaallisuuden korostamista politiikassa. Perussuomalaiset tarjoaa

vaihtoehdon myös EU:n harjoittamalle kansallisvaltioiden alasajolle.

Meillä on täällä Pohjois-Suomessa loistava mahdollisuus saada oma kansanedustaja hoitamaan meidän yhteisiä asioita. Puoluekannasta riippumatta Tero Kokko Kuusamosta on luvannut viedä meidän kaikkien – sinun ja minun asioita eduskuntaan. Terolla on vahvat siteet tulevaisuuden poliittiseen ytimeen. Juuri nyt tarvitaan vahvaa perussuomalaista osaamista.

Tule sinäkin mukaan! Terolla on sydän, joka sykkii Suomelle ja suomalaisille. 2.4.2023 Suomen suunta muuttuu. Sinä päätät. Siispä meidän valintamme on Tero.

Tero Kokon perussuomalainen tukiryhmä

Tapio Lämsä

Eevaliisa Soronen

Piia Vetelänen

Mika Vesilahti

Sisko Heiskanen

Kirjoitettu 7.10.2022

Seurakuntavaalit lähestyvät. Vain äänestämällä voit vaikuttaa !!

Perusehdokkaamme seurakuntavaaleihin

 

Kirjoitettu 25.4.2022

Kuusamon Perussuomalaiset vaatii perhepäivähoidolle jatkoa

Kuusamon Perussuomalaiset ry:n kevätkokous hyväksyi seuraavanlaisen julkilausuman lapsiperheiden perhepäivähoitopalvelujen säilyttämisen tueksi. Perussuomalaiset ovat seuranneet kummastuneina, kuinka kaupunkistrategian kohtaa ”Perheille paras”, lähdetään toteuttamaan käytännön tasolla.

Kasvatus- ja sivistyslautakunnan kokouksen asialistalla oli maaliskuulla perhepäivähoidon järjestämistavan muuttaminen. Kyseinen pykälä siirrettiin yhteisellä päätöksellä seuraavaan kokoukseen 27.4. Perhepäivähoidon järjestämistavan muuttaminen tarkoittaa suomeksi kunnallisen perhepäivähoidon lakkaamista.

Ideana on, että nykyiset perhepäivähoitajat ja mahdollisesti uudet alalle aikovat, ryhtyvät yksityisyrittäjiksi. Perussuomalaiset ovat saaneet kenttäpostia niin vanhemmilta kuin perhepäivähoitajilta. Viesti on ollut yksiselitteinen – perhepäivähoito halutaan säilyttää palveluvalikoimassa.

Tällä hetkellä yksikään perhepäivähoitajista ei ole aloittamassa yrittäjänä ja se taas tietää käytännössä lasten pakkosiirtoa päiväkoteihin. Perussuomalaiset lähtee siitä ajatuksesta, että kaikkien ei tarvitse mahtua samaan muottiin, vaan lasten kasvua ja mahdollisia erityistarpeita pitää olla valmiina tukemaan erityisesti silloin, kun siihen on näin hyvät mahdollisuudet.

Kuusamon tykövetotekijöitä ovat ehdottomasti ne satsaukset, joita olemme valmiita tekemään lasten eteen. Mikäli lapset nähdään kautta linjan pelkkinä kuluerinä ja säästökohteina, niin ollaan kaukana tavoitteesta ”Perheille Paras”.

Kuusamon Perussuomalaiset tulevat tekemään yhteistyötä kaikkien poliittisten tahojen, perhepäivähoitajien ja vanhempien kanssa sen varmistamiseksi, että perhepäivähoito säilyy kunnallisena palveluvalikoimassa. Ei anneta lapsen mennä pesuveden mukana

Kirjoitettu 8.2.2022

Tarja Leinonen-Viinikka jatkaa PS -ryhmänjohtajana

Kaupunginvaltuutettu, kaupunginhallituksen jäsen Tarja Leinonen-Viinikka valittiin yksimielisesti jatkokaudelle johtamaan Perussuomalaisten Kuusamon valtuustoryhmää sen hiljattain pidetyssä vuosikokouksessa. Ryhmän varapuheenjohtajana jatkaa niin ikään edelleen kaupunginvaltuutettu, kaupunginhallituksen jäsen Joukamo Kortesalmi.
Perussuomalaisten Kuusamon valtuustoryhmän sihteeri, kaupunginvaltuutettu Mikko Ahonen uusi niin ikään pestinsä myös tälle vuodelle. Ryhmän henkilövalinnat korostavatkin jatkuvuutta puolueen paikallisessa valtuustotyössä.
PS -valtuustoryhmän vuosikokouksessa todettiin, että kaupunginvaltuutettu Joukamo Kortesalmi on ilmoittanut aikomuksestaan irtisanoutua hiljattain solmitusta osan valtuustoryhmistä kattavasta valtuustosopimuksesta

Kirjoitettu 21.8.2021

Äänestäjälle kiitos-tapahtuma Kuusamon torilla la 28.8.2021

Tule tapaamaan uusia valtuutettuja ja luottamushenkilöitä ensi lauantaina sekä juttelemaan ajankohtaisista asioista kanssamme.

Kirjoitettu 21.8.2021

Tero Kokko Perussuomalaisten puoluevaltuustoon

Kuusamon Perussuomalaiset ry:n puheenjohtaja, kaupunginvaltuutettu Tero Kokko valittiin Perussuomalaisten Seinäjoen puoluekokouksessa puoluevaltuuston jäseneksi. Muina Perussuomalaisten Pohjois-Pohjanmaan piirijärjestön esittäminä edustajina puoluevaltuustoon tulivat valituiksi kaupunginvaltuutettu Mirka Väyrynen Pudasjärveltä ja kunnanvaltuutettu Esko Loukkula Kärsämäeltä.

Kuusamon Perussuomalaiset ry:n edustajat olivat keskeisesti mukana puoluekokousvalinnoissa myös puoluesihteerivaalissa sillä PS:n kuusamolainen kaupunginvaltuutettu Joukamo Kortesalmi oli pyytämässä dosentti Arto Luukkasta lähtemään mukaan puoluesihteerikisaan. Luukkasen fb-tukisivut avattiin kuusamolaisvoimin ja Luukkasen valinnan takana oli koko Kuusamon Perussuomalaisten puheenjohtajisto.

Kirjoitettu 18.4.2021

Mika Vesilahti PS:n sihteeriksi ja kotimainen turvetuotanto on turvattava

Kuusamon Perussuomalaiset istuivat kevätkokouksen jälkeen hallituksen kokouksen puheenjohtaja Tero Kokon johdolla. Kokouksessa valittiin yhdistyksen sihteeriksi jo vuoden alusta toiminut rahastonhoitaja Mika Vesilahti. Ja valinta oli erinomainen.

Hallitus otti kantaa meneillään olevaan turvetuotannon alasajoon tiukasti kantaa. Samalla todettiin, että kotimaista turve- ja haketuotantoa pitää alkaa kuristamisen sijaan tukemaan. Ja ulkomailta näitä asioita ei tuoda – ne on oltava kotimaisissa käsissä.

“Yksinkertaisesti – kotimainen turve- ja haketuotanto on turvattava. Venäjäkin on torppaamassa tämän tien lähiaikoina. Turvetuotannon alasajo kurittaa myös Koillismaalla. Täällä olisi pidettävä jokaisesta työpaikasta kiinni. Myös turvetuotannon.

Toivomme rakentavia ja realistisia, kokonaisuuden huomioivia ratkaisuja myös turvetuotannon osalta.

Joten kotimaisuus ja paikallisuus kunniaan!”, toteaa Kuusamon Perussuomalaiset ry:n hallitus.

Kuusamon Perussuomalaiset ry:n hallitus

Kirjoitettu 8.4.2021

Tero Kokko Kuusamon PS:n johtoon

Kuusamon Perussuomalaiset ry:n kevätkokous valitsi yksimielisesti loppuvuodeksi 2021 Tero Kokon puheenjohtajakseen. Kokko on luotettava ja varma perussuomalainen toimija, jolla löytyy tarvittava järjestökokemus yhdistyksen pyörittämiseen.

Samalla hallitusta täydennettiin Esko Törmäsellä, jolla on myös pitkä tausta yhdistyksen vetämisestä. Muutoin hallituksessa pysyivät jo viime vuoden syyskokouksessa valitut toimijat ja hallitus on nyt täysin toimintakykyinen.

Uusi puheenjohtaja toteaakin: “Nyt on hyvä lähteä tällä joukolla tekemään vaalityötä kohti kesäkuun kuntavaaleja ja ehdokashankinta jatkuu vielä toukokuun alkuun asti. Tervetuloa ehdokkaaksi tekemään muutosta Kuusamon paikallishallintoon.”

Kuusamon Perussuomalaiset ry:n hallitus

Kirjoitettu 21.12.2020

Tarja Leinonen-Viinikka nousee Kuusamon PS:n johtoon – Lämsä väistyy

Kuusamon Perussuomalaiset ry:n puheenjohtaja Tarja Leinonen-Viinikka

Kuusamon Perussuomalaiset ry piti syyskokouksen 12.11.20 iloisissa tunnelmissa. ”Nyt on syytä olla
tyytyväinen, sillä Pohjois-Pohjanmaan Piirissä Perussuomalaisten kannatus on tällä hetkellä 23,7% ja
tämä kannatus heijastuu myös Koillismaalle. Uusia jäsenhakemuksia tulee ja kiinnostus
kuntavaaliehdokkuuteen on selkeästi kasvanut. Myös naiset ovat löytäneet toimintaan mukaan.” Näillä
sanoilla avasi puheenjohtaja Tapio Lämsä yhdistyksen syyskokouksen.

Kuntavaaleihin lähdetään yhdistyksessä osittain uusin kasvoin. Vuodelle 2021 valittiin Tarja Leinonen-Viinikka puheenjohtajaksi.

Hallituksessa jatkavat Tero Kokko, Tapio Lämsä sekä Tarmo Tyni. Uutena hallitukseen nousee Tero
Hokkanen. Piirikokousedustajiksi valittiin Tarja Leinonen-Viinikka, Tero Kokko, Tapio Lämsä, Tarmo
Tyni ja Mika Vesilahti.

Syyskokous evästi nyt valittua hallitusta toimimaan kaikkien kuusamolaisten
puolella – ei ketään vastaan. Erityisesti on pidettävä huolta kaikista elinkeinoista ja työpaikoista.
Ratkaisukeskeinen vuoropuhelu on toivottavaa, mutta PS -linjasta sekä arvoista on pidettävä tinkimättä
kiinni. Yritykset ja yrittäjyys monimuotoisuudessaan on elinehto Koillismaalla. Jokainen työpaikka on
tärkeä eikä meillä ole varaa menettää ainoatakaan. Mikäli muuttotappio halutaan kääntää jopa
muuttovoitoksi, on löydettävä keinot, joilla toisaalta nuoret löytävät jatko-opiskelumahdollisuuksien
ohella työpaikkoja kotipaikkakunnaltaan ja toisaalta on luotava tyköveto-tekijöitä – Kuusamon luonnon
ohella – jotka houkuttelevat myös yrityksiä sijoittumaan Kuusamoon.

Nyt uutena aloittavan puheenjohtajan toivotaan innostavan esimerkillään naisia toimintaan mukaan. On rikkaus, että mukana on eri ikäisiä toimijoita sekä kattavasti niin miehiä kuin naisiakin. Muutos on mahdollisuus, totesi Tapio Lämsä, joka puheenjohtajuudesta luopuessaan ehtii täysipainoisesti paneutua oman yrityksen toimintaan.

Kirjoitettu 12.3.2020

Kuusamon PS pidättäytyy yleisötilaisuuksista huhtikuun 15 päivään asti

Kuusamon Perussuomalaiset pidättäytyy yleisö- ja telttatapahtumiin osallistumisesta sekä järjestämisestä tässä vaiheessa koronaepidemian takia ainakin huhtikuun 15 päivään asti. Tämä sen vuoksi, jottei koronaepidemia leviäisi ja siitä selviydyttäisiin mahdollisimman nopeasti normaaliin päiväjärjestykseen. Samalla on olemassa valmius siihen, että tätä pidättäytymistä jatketaan myös tuon ajankohdan jälkeen. Se riippuu ihan siitä, miten tilanne kehittyy ja Kuusamon PS on tässä valmis nopeisiinkin liikkeisiin.

Puolue jo ilmoitti tänään samasta pidättäytymisestä pääsiäiseen asti ja Kuusamon PS katsoi parhaaksi venyttää tätä vielä pitemmälle.

Samalla Kuusamon PS kritisoi valtaapitävien vitkuttelua koronaepidemian hoidossa sekä valtakunnan tasolla että paikallistasolla. Tällaiset pandemiat pitää ottaa tosissaan ja ylireagointi on parempi asia kuin tilanteen eskaloituminen täysin koko yhteiskunnan rakenteiden romahtamiseksi. Tällä vitkuttelulla esimerkkinä hallitus leikkii suomalaisten terveydellä.

Kirjoitettu 12.3.2020

Perussuomalaiset peruuttavat toistaiseksi yleisötilaisuutensa maaliskuussa

Tamminen Heikki <Heikki.Tamminen@nulleduskunta.fi>

to 12.3.2020 7.58

TIEDOTE 12.3.20

julkaisuvapaa

Perussuomalaiset peruuttavat yleisötilaisuutensa maaliskuussa

 

Maailman terveysjärjestö WHO tiedotti eilen, että koronavirusepidemia on muuttunut pandemiaksi. On mahdollista, että tartuntojen määrä kasvaa lähiaikoina voimakkaasti myös Suomessa.

Yhteiskunta ei voi pysähtyä epidemian vuoksi. Ihmisten on käytävä kaupassa, samoin töissä ja koulussa, kunnes viranomaiset toisin ohjeistavat. On kuitenkin tärkeää, että viruksen leviämistä rajoitetaan tai ainakin hidastetaan. Jokainen tapahtumatta jäävä tartunta vapauttaa terveydenhoidon resursseja sinne, missä niitä tarvitaan. Kaikkien on syytä välttää tulevien viikkojen aikana tarpeettomia riskejä ja siten suojata paitsi itseään myös läheisiään ja koko yhteiskuntaa.

Tästä johtuen Perussuomalainen puolue ja Perussuomalainen eduskuntaryhmä peruuttavat kaikki yleisötapahtumansa tästä päivästä alkaen maaliskuun loppuun asti. Sen jälkeen etenemme tilanteen edellyttämällä tavalla.

 

Jussi Halla-aho, puolueen puheenjohtaja

Ville Tavio, eduskuntaryhmän puheenjohtaja

Simo Grönroos, puoluesihteeri

 

Ystävällisin terveisin:

Heikki Tamminen

Perussuomalaisten eduskuntaryhmä

Tiedottaja, valiokunta-asiantuntija

+358 50 574 1532

Kirjoitettu 29.1.2020

Arja Juvonen innosti ihmisiä Kuusamossa

Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Arja Juvonen vieraili tiistaina 28.1.2020 Kuusamossa. Hän perustelttaili paikallisten perussuomalaisten toimijoitten kanssa Kuusamon Citymarketin kulmalla ja kylmästä ilmasta huolimatta ihmisiä kävi hyvin paikalla.

Eniten teltalla puhuttivat soteasiat, pohjoisen Suomen näivettyminen ja yleinen poliittinen tilanne. Valtaapitävien toimet esim. ilmastonmuutoksen suhteen saivat tylyn tuomion ihmisiltä ja Arja kuuntelikin tiivisti ihmisten huolia ja murheita paikallistoimijoitten kanssa. Myös Kuusamon näivettyminen aiheutti keskustelua ja yhdessä ihmisten kanssa mietittiin ratkaisumalleja tähän. Yksi iso asia oli ympärivuotiset työpaikat, joita määrätty poliittinen laita vastustaa Kuusamossa kiivaasti.

Arja ja kuusamolaiset perussuomalaiset sponsoroivat ihmisille Hesburgerista kahvin ja hampurilaisen. Näitä menikin muutama kymmenen lipuketta. Täten perussuomalaiset osoittivat tukeaan paikallisille yrittäjille. Perussuomalaisuuteen kuuluu joka tapauksessa yrittämisen ja työnteon arvostus.

Näitä perussuomalaisten kansanedustajien vierailuja on luvassa myös jatkossakin tänä vuonna. Niistä tullaan tiedottamaan hyvissä ajoin.

Kirjoitettu 24.1.2020

Arja Juvonen Kuusamossa tiistaina 28.1.2020

Perussuomalaisten 2. varapuheenjohtaja ja kansanedustaja Arja Juvonen vierailee Kuusamossa tiistaina. Hän on tavattavissa Kuusamon Citymarketin edessä klo 14 – 16. Mukana on myös paikallisia perussuomalaisia toimijoita.

Arja on kolmannen kauden kansanedustaja Uudenmaan vaalipiiristä, lähtöisin Siilinjärveltä Savosta, jossa vanhemmat asuvat edelleen. Kolmen lapsen äiti (22, 18 ja 15v), löytökoiran emäntä. Koulutukseltaan hän on geronomi(amk) ja tehnyt pitkän työuran vanhustenhoidossa ennen eduskuntaa. Toiminut eduskunnassa muun muassa sosiaali – ja terveysvaliokunnan jäsenenä ja nähnyt myös soteuudistuksen monet vaiheet ja kuviot.

Suhtautuu soteuudistuksen toteutumiseen kriittisesti, sillä uudistukseen liittyviä lakeja ei ole vielä tuotu eduskuntaan ja suuren ja historiallisen sosiaali- ja terveydenhuollon uudistuksen käsittely eduskunnassa tulee viemään aikaa.

Mottona on, että vain Suomi rajana.

Tervetuloa morjestamaan Arjaa ja paikallisia perustoimijoita tiistaina.

Kirjoitettu 12.1.2020

Kuusamon PS varoittaa Kuusamon kaupunkia velanoton riskeistä

Innokkaat Kuusamon PS:n toimijat kokoontuivat kokoustelemaan ja kouluttautumaan Kuusamon kaupungintalolle valtuustosaliin

Kuusamon Perussuomalaisten hallitus kokoontui järjestäytymiskokoukseensa lauantaina 11.1.2020. Puhetta kokouksessa johti jo syyskokouksessa valittu puheenjohtaja Tapio Lämsä.

Kokous valitsi paikallisyhdistyksen hallituksen varapuheenjohtajaksi Tarmo Tynin ja sihteeriksi sekä taloudenhoitajaksi Pekka Savelaisen. Tero Kokko valittiin yhdistyksen toiminnanjohtajaksi ja puheenjohtaja Lämsä otti vastaan vaalipäällikön pestin.

Kokouksessa nimettiin myös kuntavaalityöryhmä, joka tulee vastaamaan pääasiallisesti vuoden 2021 kuntavaaleihin valmistautumisesta. Ehdokassuostumusten keräys on jo aloitettu ja tässä vaiheessa Kuusamon Perussuomalaiset ovat saaneet jo seitsemään ehdokassuostumukseen allekirjoitukset.

Kokouksen julkilausumassa Kuusamon Perussuomalaisten hallitus kiinnittää edelleen huononevaan taloussuhdanteeseen ja varoittaa Kuusamon kaupunkia velanoton riskeistä. Samalla Kuusamon Perussuomalaiset kritisoivat kaupungin sijoitusten eli ns. sähkömiljoonien viimekesäistä osittaista nostamista.

Hallitus toteaakin: – Kuusamossa on nyt kaikenlaisen pröystäilyn sijaan keskityttävä kaupungin perustoimintoihin ja edellytysten luomiseen paikalliselle yritystoiminnalle. Kuusamo kuitenkin elää sillä, että alueella on useampi elinkeinoelämän selkäranka ja mitään elinkeinoa ei suoranaisesti syrjitä. Kuntalaisten peruspalvelut pitää turvata ja Stadiumit kaltaiset kerskarakentamiset pitää unohtaa. Ja veroprosentin nostoa pitää välttää viimeiseen asti.

– Kuusamon on oltava kuusamolaisten edunvalvontakoneisto – ei ulkopaikkakuntalaisten grynderien ja sijoittajien voittojen takaaja.

Kirjoitettu 18.11.2019

Kuusamon PS: Tapio Lämsä jatkaa yhdistyksen johdossa, Tero Kokko tekee paluun hallitukseen

Kuusamon PS:n hallitus 2020 eli Tapio Lämsä, Tarmo Tyni, Esko Törmänen, Pekka Savelainen ja Tero Kokko

Kuusamon Perussuomalaiset valitsivat yksimielisesti Tapio Lämsän jatkamaan paikallisyhdistyksen hallituksen puheenjohtajana vuonna 2020. Lämsällä lähtee neljäs vuosi yhdistyksen johdossa.

Muita hallitukseen valittuja ovat Tarmo Tyni (varalla Kimmo Hyrkäs), Esko Törmänen (varalla Tarja Leinonen-Viinikka), Tero Kokko (varalla Marko Nevala) ja Pekka Savelainen (varalla Kimmo Karjalainen).

Paikallisyhdistyksen toiminnantarkastajaksi valittiin Sami Pihlajamaa Suomussalmelta ja varatoiminnantarkastajaksi Ahti Nevanperä Taivalkoskelta.

Perussuomalaisten Pohjois-Pohjanmaan piirin piirikokousedustajiksi valittiin Tapio Lämsä (varalla Kimmo Hyrkäs), Pekka Savelainen (varalla Kimmo Karjalainen), Tero Kokko (varalla Marko Nevala), Esko Törmänen (varalla Tarja Leinonen-Viinikka) ja Tarmo Tyni (varalla Toivo Lindgren).

Kuusamon Perussuomalaiset ry toteaa syyskokouksensa julkilausumassa, että Rukan Stadiumiin liittyvien valitusten uutisoinnissa paikallislehti Koillissanomat antoi virheellistä tietoa. Ensinnäkin yhden valituksen sijaan Pohjois-Suomen hallinto-oikeuteen oli toimitettu Kuusamosta neljä valitusta ja toiseksi hylkääminen perustui pöytäkirjassa olleeseen väärään valitusosoitukseen.

Muutenkin Stadium-hankkeeseen liittyen kaupungin päättäjien kannattaa kiinnittää huomiota siihen, että kuuluuko hanke millään tapaa kaupungin perustehtäviin ja onko kaupungille tarjottu vuokrasopimus kuntalain kieltämää suoraa yritystukea. Kaupungin pitää päätöksenteossa pyrkiä noudattamaan lakia, kokouskäytäntöjen pitää toimia oikein ja kaupungin päättäjien pitää ajaa aina ensisijaisesti kaupungin asukkaitten etua.

Kirjoitettu 19.10.2019

Kuusamon PS on huolestunut sananvapauden tilasta Suomessa

Kuusamon Perussuomalaiset pitivät hallituksensa kokouksen maanantaina 14.10.2019. Kokouksessa valmisteltiin juoksevia asioita ja hyväksyttiin paikallisyhdistykseen uusia jäseniä. Kuusamossa perussuomalaisten jäsenkehitys on eduskuntavaalien jälkeisen buustin avulla positiivisella tolalla ja puolueeseen on pyrkimässä jäseneksi hyvin porukkaa. Tästä on hyvä lähteä kehittämään perussuomalaista toimintaa jatkossa Kuusamossa ja kuntavaaleihin 2021 näyttää olevan tulossa hyvin jo ehdokkaita.

Kuusamon Perussuomalaiset ovat hyvin huolissaan sananvapauden tilasta Suomessa. Jatkuva ajojahti kansallismielisiä poliitikkoja kohtaan kiihtyy koko ajan, erityisesti punavihreät ovat vaatimassa koko ajan lisää ns. ”vihapuhelakeja” ja sananvalvojat ovat entistä näkyvämmässä asemassa. Sosiaalisessa mediassa ajojahdit ovat menneet jo älyttömiksi ja oikeuslaitoskin näyttää antavan mielivaltaisia tuomioita ns. ”väärinajattelijoille”. Viimeisimpänä esimerkkinä Sebastian Tynkkysen saama sakkotuomio facebook-julkaisustaan vuosien takaa.

Kuusamon Perussuomalaisten puheenjohtaja Tapio Lämsä ja sihteeri Pekka Savelainen kysyvätkin muun hallituksen kera: ”Missä tämän mielivaltaisen sananvapauden rajoittamisen raja kulkee? Milloin oikeuslaitos lopettaa mielivaltaisten tuomioitten antamisen mielipiteen ilmaisusta? Mitkä ovat kiellettyjä sanoja? Onko koko oikeuslaitos pikkuhiljaa politisoitumassa punavihreäksi ajatuspoliisiksi?”

Kirjoitettu 3.4.2019

Kuusamon PS vetoaa vaalirauhan puolesta

Kuusamon Perussuomalaiset vetoaa vaalirauhan puolesta tulevissa eduskuntavaaleissa. Viime viikonloppuna perussuomalaisten ja muittenkin puolueitten telinemainoksia oli revitty Kuusamossa ahkerasti. Repimisistä paistoi selkeästi järjestelmällisyys.

Kuusamon Perussuomalaiset tuomitsevat kaikenlaisen vaaleihin kuulumattoman epäasiallisen toiminnan. Vaaleihin ei kuulu mainosten repiminen, uhkailu ja väkivalta. Vaaleihin kylläkin kuuluu tiukka debatti ja kilpailijoitten arvostelukin. Ja Kuusamon Perussuomalaiset kannustavatkin kaikkia poliittisia ryhmiä kärkeväänkin keskusteluun.

Kuusamon Perussuomalaiset ovat entistä määrätietoisempana ehdokkaana olevan Tapio Lämsän takana. Lämsä on piristävä poikkeus muutoin hyvinkin globalististen ja EU-myönteisten ehdokkaiden joukossa.

Kirjoitettu 28.1.2019

Kuusamon PS kysyy Kuusamon kaupungilta turvallisuustilanteesta

Kuusamon Perussuomalaiset ry:n hallitus piti järjestäytymiskokouksensa torstaina 24.1.2019. Kokouksessa käsiteltiin yhdistyksen henkilövalintoja ja valmistauduttiin huhtikuussa koittaviin eduskuntavaaleihin. Yhdistyksen puheenjohtaja Tapio Lämsä on asetettu ehdolle vaaleihin.

Henkilövalinnat kokouksessa olivat seuraavat. Kuusamon Perussuomalaisten varapuheenjohtajaksi valittiin Tarmo Tyni, sihteeriksi ja taloudenhoitajaksi Pekka Savelainen. Toiminnanjohtajana jatkaa Ari Hemmilä, joka samalla toimii yhdistyksen vaalipäällikkönä. Tiedottamisesta vastaa yhdistyksen puheenjohtaja Tapio Lämsä.

Eduskuntavaaleihin liittyen kokouksessa tehtiin suunnitelmia ja yhdistys on vakaasti Lämsän takana huhtikuun vaaleissa.

Julkilausumana Kuusamon Perussuomalaiset kysyy Kuusamon kaupungilta, että mihin toimenpiteisiin kaupunki aikoo ryhtyä paikkakunnan turvallisuustilanteen pitämiseksi siedettävänä.

Miten kaupunki ajattelee varmistavansa, että Oulun tapaisia pedofiilirinkejä ei pyöri täällä? Mitä kaupunki aikoo tehdä, jos näitä tapauksia paljastuu? Ihmiset ovat oikeutetusti huolissaan asiasta ja koska pedofiliepidemia näyttää leviävän – ihmiset odottavat näihin ratkaisuja”, toteaa Kuusamon Perussuomalaisten hallitus puheenjohtajansa Tapio Lämsän johdolla.

Kuusamolainen yrittäjä Tapio Lämsä pyrkii eduskuntaan kevään vaaleissa.

Kirjoitettu 19.11.2018

Tapio Lämsä jatkaa Kuusamon PS:n johdossa

Kuusamon Perussuomalaiset valitsivat syyskokouksessaan 17.11.2018 Tapio Lämsän yksimielisesti jatkamaan yhdistyksen hallituksen puheenjohtajana vuonna 2019. Lämsällä lähtee kolmas vuosi liikkeelle yhdistyksen johdossa. Lämsän seuraava etappi politiikan saralla on ensi kevään eduskuntavaalit.

Yhdistyksen hallitukseen valittiin lisäksi mukaan Ari Hemmilä (varalla Esko Törmänen), Pekka Savelainen (varalla Marko Nevala) ja Tarmo Tyni (varalla Kimmo Karjalainen).

Toiminnantarkastajaksi valittiin Sami Pihlajamaa Suomussalmelta ja varatoiminnantarkastajaksi Ahti Nevanperä Taivalkoskelta.

Piirikokousedustajiksi ja heidän varaedustajiksi valittiin Tapio Lämsä (varalla Esko Törmänen), Ari Hemmilä (varalla Krista Poutanen), Tarmo Tyni (varalla Toivo Lingren) ja Pekka Savelainen (varalla Marko Nevala).

Kuusamon Perussuomalaiset haluavat valtion ottavan isomman roolin Ruotsin mallin mukaan valtakunnan laajakaistaprojekteissa. ”Nykyinen malli on äärimmäisen tehoton laajakaistaliittymien käyttöönotossa ja käytännössä mahdollistaa Kuusamon tapaisten mustien aukkojen muodostumista internetyhteyksissä. Tulevaisuudessa toimivat internetyhteydet ovat yksi mahdollisista paikkakunnan menestystekijöistä”, toteavat Kuusamon Perussuomalaiset julkilausumassaan.

Kirjoitettu 8.10.2018

Kuusamon PS varoittaa liiallisesta velanotosta

Kuusamon Perussuomalaiset on huolestunut Kuusamon kaupungin velanottotahdista. Investoinnit ovat tapissaan ja joitakin akuutteja asioita pitäisi hoitaa. Laajakaistayhteydet eivät oikein pelaa, kouluissa on homeongelmia ja muitakin kiireellisiä investointeja pitäisi tehdä.

Koko kaupunkikonsernilla on tällä hetkellä velkaa yli 60 miljoonaa euroa ja siellä on pahimpana velkapesänä kaupungin vuokrataloyhtiö. Vuokrataloyhtiöllä on sen 30 miljoonaa euroa velkaa.

Tulossa on lähivuosina ns. pakkoinvestointeja, kuten koulujen homeongelman hoitaminen. Tähän takuulla palaa rahaa miljoonia.

Tällä tahdilla muutaman vuoden kuluttua kaupungin velkamäärä huitelee jo 80 miljoonassa eurossa ja korkojen noustessa lainapommi on valmis.

Kuusamon Perussuomalaisten hallitus kysyykin: ”Millä kaupunki meinaa tämän ongelman hoitaa parempaan järjestykseen, ettei veroja tarvitse korottaa? Ja miten kaupunki aikoo rahoittaa kestävästi tulevat pakkoinvestoinnit?”

Kirjoitettu 12.7.2018

Kuusamon PS ehdottaa Toivo Lindgreniä ehdokkaaksi maakuntavaaleihin

Kuusamon Perussuomalaiset päätti ehdottaa Perussuomalaisten Pohjois-Pohjanmaan piirille Toivo Lindgreniä valittavaksi ehdokkaaksi maakuntavaaleihin. Toivo on tunnettu hyväntekeväisyydestä Kuusamossa ja oli perussuomalaisten ehdokkaana kuntavaaleissa viime vuonna. Aikaisemmin piiri on valinnut Kuusamosta maakuntavaaleihin ehdolle Tapio Lämsän ja Krista Poutasen.

Samalla Kuusamon Perussuomalaiset suosittavat linja-autoaseman siirtämistä keskustaan. Tämä palvelisi parhaiten Kuusamon keskustan elävöittämistä.

– Minkä takia Matkahuolto ja linja-autoasema ovat nyt erillään? Eikö tämä ole logistisestikin ajatellen ”hieman” hölmö ratkaisu, kysyy Kuusamon Perussuomalaisten puheenjohtaja Tapio Lämsä.

Kirjoitettu 19.3.2018

Kuusamon PS ehdottaa Lämsää ja Poutasta maakuntavaaliehdokkaiksi

Kuusamon perussuomalaiset päättivät hallituksensa kokouksessa ehdottaa perussuomalaisten maakuntavaaliehdokkaiksi Tapio Lämsää ja Krista Poutasta. Perusteena ehdotukselle on kuntavaalien 2017 tulos ja henkilöitten oma halu lähteä ehdolle vaaleihin. Lopullisen valinnan ehdokkaista tekee Perussuomalaisten Pohjois-Pohjanmaan piirin hallitus.

Samassa kokouksessa Tarmo Tyni päätettiin asettaa ehdolle seurakuntavaaleihin.

Kirjoitettu 23.1.2018

Kuusamon PS:n hallitus järjestäytyi ja vetoaa vaalirauhan puolesta

Kuusamon Perussuomalaisten hallitus järjestäytyi 20.1.2018 puheenjohtajansa Tapio Lämsän johdolla. Varapuheenjohtajistoon kokouksessa valittiin 1. varapuheenjohtajaksi Krista Poutanen ja 2. varapuheenjohtajaksi Tarmo Tyni. Taloudenhoitajaksi ja sihteeriksi valittiin Pekka Savelainen ja toiminnanjohtajaksi Ari Hemmilä. Yhdistyksen vaalipäällikkönä toimii yhdistyksen puheenjohtaja Tapio Lämsä.

Jäsenkehitys puolueessa ja paikallisyhdistyksessä on lähtenyt pienen suvantovaiheen jälkeen selkeään nousuun. Ja jäseneksi pyrkijöitä riittää tällä hetkellä kiitettävästi.

Kuusamon Perussuomalaiset vetoavat vaalirauhan säilyttämisen puolesta meneillään olevissa presidentinvaaleissa. Sosiaalisessa mediassa ja lehdistössä on useita ehdokkaita vastaan hyökätty täysin paikkaansapitämättömillä väitteillä. Puolueen ehdokasta Laura Huhtasaarta vastaan on hyökätty täysin suunnitelmallisesti esimerkkinä kaikenlaisilla plagiointisyytöksillä ja Lauran vaalijulisteita on revitty ympäri Suomea. Kuusamon Perussuomalaiset tuomitsevat tällaiset demokratiaan kuulumattomat toimet jyrkästi.

Kirjoitettu 20.12.2017

Tapio Lämsä jatkaa Kuusamon Perussuomalaisten johdossa

Kuusamon Perussuomalaiset valitsivat yksimielisesti Tapio Lämsän jatkamaan paikallisyhdistyksen hallituksen puheenjohtajana vuonna 2018. Lämsällä lähtee toinen vuosi yhdistyksen johdossa.

Muita hallitukseen valittuja ovat Tarmo Tyni (varalla Marko Nevala), Ari Hemmilä (varalla Esko Törmänen), Krista Poutanen (varalla Jarmo Hakala) ja Pekka Savelainen (varalla Toivo Lingren).

Paikallisyhdistyksen toiminnantarkastajaksi valittiin Tuomas Okkonen Limingasta ja varatoiminnantarkastajaksi Ahti Moilanen Utajärveltä.

Perussuomalaisten Pohjois-Pohjanmaan piirin piirikokousedustajiksi valittiin Tapio Lämsä (varalla Esko Törmänen), Ari Hemmilä (varalla Krista Poutanen), Tarmo Tyni (varalla Toivo Lindgren) ja Pekka Savelainen (varalla Marko Nevala).

Paikallisyhdistys kiittää pitkäaikaista hallitustoimijaansa Joukamo Kortesalmea isosta työstä perussuomalaisuuden eteen Kuusamossa.

Kirjoitettu 7.3.2017

PS Kuusamolla jättilista

PS Kuusamo siirtyi ehdokasrekrytoinnista varsinaiseen kuntavaaliasetelmaan makkaratarjoilutilaisuudella. Kuvassa vasemmalta kuntavaaliehdokkaat: Tarmo Tyni, Jaakko Taivalkoski, Raimo Karasti, Piia Veteläinen, Joukamo Kortesalmi ja Pentti Tikkanen sekä Tapio Lämsä.

Kuusamon Perussuomalaiset ry sai kootuksi kuntavaaleihin todellisen jättiehdokaslistan. Kun keskustan lista typistyi kuudella ehdokkaalla, kasvatti Perussuomalaiset listaansa peräti kymmenellä ehdokkaalla. Ehdokasero PS:n ja keskustan välillä kapeni siis peräti 16 ehdokkaalla, ollen enää ainoastaan 10 ehdokkaan verran.

Huomionarvoista on erityisesti se, että jo viime kunnallisvaaleissa Kuusamon Perussuomalaisilla oli harvinaisen ja poikkeuksellisen laaja ja kattava ehdokasjoukko, mikä nyt siis paisui entisestään.

Perussuomalaisilla on ehdokkaita Kuusamossa lähes kaksinkertainen määrä kokoomukseen nähden, vaikka puolueilla on nykyisessä valtuustossa molemmilla 5 valtuustopaikkaa. Kokoomuksen ehdokasmäärätrendi on ollut laskeva.

Demareihin nähden Perussuomalaisilla on nyt peräti 40 ehdokasta heitä enemmän. SDP:n ehdokasmäärä romahti reilusti alle puoleen edelliskerrasta eli 22 ehdokkaasta pudotus oli julma, nyt vain 8.

Perussuomalaisilla on Kuusamossa siis enemmän ehdokkaita kuin kolmella seuraavaksi suurimmalla valtuustopuolueella – kokoomuksella, demareilla ja vihreillä – yhteensä.

Puolueen ehdokasmäärät Kuusamossa – erityisesti suuret muutokset niissä PS:n eduksi – enteilevät Perussuomalaisten vahvistavan roimasti asemiaan paikkakunnan toiseksi suurimpana kunnallispuolueena ja keskustan kohta 100 -vuotisen yksinvaltakauden päättymistä.

Kuusamossa on nyt ainakin kaksi tehtävissään todella tyytyväistä miestä: PS -kuntavaalipäällikkö Joukamo Kortesalmi ja paikallisyhdistyksen puheenjohtaja Tapio Lämsä.

Kuusamon Perussuomalaisten listalta löytyy ehdokkaita lähes kaikilta elämänalueilta – niin nuoria kuin eläkeläisiäkin, miehiä ja naisia sekä yrittäjiä ja palkansaajia, unohtamatta työttömiäkään. Erityisen merkittävää on eri vähemmistöjen edustus, sillä listalta löytyy romaniedustaja, venäläistaustainen Kuusamoon vahvasti juurtunut naisehdokas sekä virolaisvahvistus.

Kuusamon PS järjesti listojen sisään jättämisen jälkeen makkaratarjoilutilaisuuden heti, kun ehdokashankinnalta päästiin kiinni varsinaiseen vaalityöhön.

Kirjoitettu 10.2.2017

Peruspositiivinen tulosvaroitus kuntavaaleihin Kuusamossa

Kuusamon Perussuomalaiset ry:n hallituksen kokouksessa hymy oli herkässä kuntavaalien positiivisen tulosvaroituksen johdosta. Kuvassa vasemmalta paikallisyhdistyksen puheenjohtaja Tapio Lämsä, sihteeri Tarmo Tyni ja vaalipäällikkö, kaupunginvaltuutettu Joukamo Kortesalmi sekä hallituksen varajäsen, varavaltuutettu Heikki Miettinen.

Kuusamon Perussuomalaiset ry:n hallituksen kokouksessa hymy oli herkässä kuntavaalien positiivisen tulosvaroituksen johdosta. Kuvassa vasemmalta paikallisyhdistyksen puheenjohtaja Tapio Lämsä, sihteeri Tarmo Tyni ja vaalipäällikkö, kaupunginvaltuutettu Joukamo Kortesalmi sekä hallituksen varajäsen, varavaltuutettu Heikki Miettinen.

Kuusamon Perussuomalaiset ry:n kuntavaalipäällikkö, kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen Joukamo Kortesalmi on jättänyt julkisuuteen Peruspositiivisen tulosvaroituksen. Kuusamossa Perussuomalaisten kuntavaalien ehdokaslista on paisumassa jopa laajemmaksi kuin viime vaalien ehdokasennätyksessä.

– Tilanne vaikuttaa nyt vahvasti siltä, että viime kunnallisvaalien 38 ehdokkaan kokonaismäärä tullaan ylittämään aivan näinä hetkinä, vaikka aikaa ehdokkaiden keruulle on vielä kolmisen viikkoa jäljellä.

Kortesalmi ounastelee, että lopullinen ehdokasmääräluku on kaksinumeroinen ja alkaa numerolla 4.

Kuusamo on menestynyt myös puolueen mittakaavassa menestyksekkäällä ehdokashankinnallaan. Kuusamon Perussuomalaiset voitti reilusti Perussuomalaisten Pohjois-Pohjanmaan piirin ehdokashankintakilpailun, missä Kuusamon Joukamo Kortesalmi oli henkilökohtaisesti eniten kuntavaaliehdokkaita kerännyt ehdokashankkija.

Perussuomalaisilla on Kuusamossa koko piirin alueella jotakin pienkuntaa lukuun ottamatta kaikista suurin suhteellinen ehdokasmäärä väestöpohjaan verrattuna. Lukumääräisesti Kuusamoa edellä, mutta vain hienoisesti, on ainoastaan Oulu, joskin siellä väestöpohja on 12 kertaa suurempi kuin Kuusamossa.

Kuusamo on jo käsite PS -piireissä

Jos viime kunnallisvaaleissa puhuttiin Kuusamon ihmeestä, niin nyt Kuusamo on Perussuomalaisten mittapuussa jo suorastaan käsittämätön käsite, kun lähes pimeimmässä kepun ytimessä tehdään loistavaa Perussuomalaista kenttätyötulosta.

Edellisissä kunnallisvaaleissa Kuusamo ampaisi suoraan 5 PS -valtuutetun valtuustopaikkakantaan ja nyt on ounasteltavissa vielä lisää paikkoja. Yksikään Perussuomalaisille Kuusamossa annettu ääni ei siis mene hukkaan.

Ilmeistä on, että Perussuomalaisten asema paikkakunnan toiseksi suurimpana kuntapuolueena tulee entisestäänkin vahvistumaan. Ehdokashankintaa jatketaan kiihtyvällä tahdilla aivan viimeisiin minuutteihin saakka. Myös PS -telttatoiminta on erityisen aktiivista paikkakunnalla.

Kuusamon Perussuomalaiset ry:n hallitus hyväksyi pitkän liudan uusia kuntavaaliehdokkaita jo aikaisemmin hyväksyttyjen lisäksi. Myös uusia jäseniä tulee koko ajan, joten paikallis-yhdistyksen jäsenmäärä on vahvalla kasvu-uralla.

Kuusamon Perussuomalaisten hallitus hyväksyi kokouksessaan julkilausuman, missä edellytettiin kaupungin siirtyvän viipymättä nuoria lapsiperheitä tukevaan toimintaan muun muassa ottamalla käyttöön PS:n ja erityisesti Vuokko Käsmän (ps./sit.) koko valtuustokauden ajaman kotihoidontuen kuntalisän ja vauvarahan viisinkertaistamisen Perussuomalaisten Tarmo Tynin ja Tapio Lämsän tekemän kuntalaisaloitteen pohjalta.

Kirjoitettu 22.1.2017

PS -ehdokaslista hipoo Kuusamossa jo edellisvaalien ennätystä

Kuusamon Perussuomalaiset ry:n hallitus kokousti lisäehdokkaiden hyväksymisten merkeissä. Kuvassa vasemmalta hallituksen varajäsen Hannu Manninen, vaalipäällikkö Joukamo Kortesalmi, ja paikallisyhdistyksen sihteeri Tarmo Tyni sekä Kuusamon Perussuomalaisten uusi puheenjohtaja Tapio Lämsä.

Kuusamon Perussuomalaiset ry:n hallitus kokousti lisäehdokkaiden hyväksymisten merkeissä. Kuvassa vasemmalta hallituksen varajäsen Hannu Manninen, vaalipäällikkö Joukamo Kortesalmi, ja paikallisyhdistyksen sihteeri Tarmo Tyni sekä Kuusamon Perussuomalaisten uusi puheenjohtaja Tapio Lämsä.

Kuusamon Perussuomalaiset ry:n uusi hallituskokoonpano hyväksyi uusia ehdokkaita puolueen ehdokaslistalle ensi huhtikuun kuntavaaleihin. Paikallisyhdistyksen vaalipäällikön ja vaaliasiamiehen Joukamo Kortesalmen mukaan nyt ollaan jo hyvin lähellä viime kunnallisvaalien laajaa listaa.

Vuoden 2012 kunnallisvaaleissa PS -ehdokkaiden määrä nousi kertaheitolla vuoden 2008 vaalien yhdestä ehdokkaasta peräti 38 ehdokkaan suuruiseksi. Kortesalmi ei lähde arvuuttelemaan lopputulosta, mutta vakuuttaa töitä tehtävän kaiken aikaa hyvän vaalituloksen varmistamiseksi.

– Edellisvaaleihin nähden etuajassa nyt mennään selvästi. Paikkakunnalta poismuutto näkyy joukoissamme, mutta ilahduttavasti on uusia nimiä saatu kasaan. Voitontahto on valtava ja selvää vaalivoittoa lähdetään hakemaan.

Edelliskerralla Kuusamon kaupunginvaltuustoon nousi kertaheitolla 5 PS -valtuutettua: Joukamo Kortesalmi, Vuokko Käsmä (ps./sit.), Esko Törmänen ja Krista Poutanen sekä Kimmo Karjalainen.

Hallituksen kokouksessa hyväksyttiin uusia ehdokkaita jo aikaisemmin useassa eri otteessa hyväksyttyjen lisäksi. Viime vaaleista poiketen pääosaa ehdokasnimistä ei julkisteta ennen listojen sisäänjättöä selvien painostusyritysten estämiseksi.

Perussuomalaisten Kuusamon kuntavaaliehdokaslistaa täydennetään puolueen vaalityökaluun verkko-osoitteessa: https://vaalit.perussuomalaiset.fi/alue/kuusamo.

Kuusamon Perussuomalaiset ry:n hallitus päätti järjestää aina kuntavaaleihin saakka erilaisia tilaisuuksia katkeamattomana sarjana kohti kuntavaaleja mentäessä. Pääasiassa liikkeellä ollaan ulkosalla PS -teltan kanssa.

Erityisen aktiivista toiminta on koko ehdokashankinnan loppuajan tiimellyksessä. Toinen rynnistys tullaan näkemään ja kokemaan varsinaisen vaalikamppailun aikana ennakkoäänestyksen ja varsinaisen vaalipäivän alla. Kuusamossa PS -teltan vakiokalustoon kuuluvat: vaalipäällikkö Joukamo Kortesalmi, paikallisyhdistyksen puheenjohtaja Tapio Lämsä ja paikallisyhdistyksen sihteeri Tarmo Tyni.

Kirjoitettu 11.1.2017

PS -telttatilaisuuksia tauotta Kuusamossa

Kuusamon Perustrio: Tarmo Tyni, Joukamo Kortesalmi ja Tapio Lämsä Prisman edessä telttatilaisuuden aloitusta odottelemassa

Kuusamon Perustrio: Tarmo Tyni, Joukamo Kortesalmi ja Tapio Lämsä Prisman edessä telttatilaisuuden aloitusta odottelemassa

Kuusamon Perussuomalaiset ry järjestää aina kuntavaaleihin saakka erilaisia tilaisuuksia katkeamattomana sarjana kohti kuntavaaleja mentäessä. Pääasiassa liikkeellä ollaan ulkosalla PS -teltan kanssa.

Erityisen aktiivista toiminta on koko ehdokashankinnan loppuajan tiimellyksessä. Toinen rynnistys tullaan näkemään ja kokemaan varsinaisen vaalikamppailun aikana ennakkoäänestyksen ja varsinaisen vaalipäivän alla.

Kuusamossa PS -teltan vakiokalustoon kuuluvat: vaalipäällikkö Joukamo Kortesalmi, paikallisyhdistyksen puheenjohtaja Tapio Lämsä ja paikallisyhdistyksen sihteeri Tarmo Tyni.

PS -ehdokaslistalle on saatu kasaan jo kaksi kolmasosaa edellisvaalien ehdokasmäärästä. Täysin mahdollisuuksien rajoissa on se, että lista paisuu edelliskerrasta. Kuusamossa on melkoisen selvää jo nyt se, että Perussuomalaiset nappaavat käsiinsä tuntuvan vaalivoiton.

Telttatilaisuudet tapahtuvat näppärästi käytössä olevan kuomukärryn kanssa niin, että teltan ja tarvikkeiden kuljetus, pystytys ja purku menevät ikään kuin lennosta.

Kirjoitettu 3.1.2017

PS Kuusamo kiittää ministereitään Liikasenvaaran tierahoista ja Hossan kansallispuistosta

Kuusamon Perussuomalaiset ry:n uusi hallitus kokoontui järjestäytymiskokoukseensa täysilukuisena. Kuvassa vasemmalta paikallisyhdistyksen sihteerinä jatkava Tarmo Tyni, uusi puheenjohtaja Tapio Lämsä, 2. varapuheenjohtaja Kimmo Karjalainen ja vaalipäällikkö Joukamo Kortesalmi sekä 1. varapuheenjohtaja Krista Poutanen.

Kuusamon Perussuomalaiset ry:n uusi hallitus kokoontui järjestäytymiskokoukseensa täysilukuisena. Kuvassa vasemmalta paikallisyhdistyksen sihteerinä jatkava Tarmo Tyni, uusi puheenjohtaja Tapio Lämsä, 2. varapuheenjohtaja Kimmo Karjalainen ja vaalipäällikkö Joukamo Kortesalmi sekä 1. varapuheenjohtaja Krista Poutanen.

Kuusamon Perussuomalaiset ry:n hallituksen järjestäytymiskokous hyväksyi julkilausuman, missä se kiittää puolueen ministeriryhmää Liikasenvaarantien kunnostusrahoista ja Hossan-Julma Ölkyn kansallispuiston perustamisesta todeten viestin kulkevan puolueen kentän ja ministereiden välillä erinomaisesti.

Paikallisyhdistyksen hallituksen kokouksessa yhdistyksen sihteeriksi valittiin edelleen meijeristi, perusturvalautakunnan jäsen Tarmo Tyni. 1. varapuheenjohtajana jatkaa edelleen kaupunginvaltuutettu, lähihoitaja Krista Poutanen ja 2. varapuheenjohtajana kaupunginvaltuutettu, taksirenki Kimmo Karjalainen.

Kuusamon Perussuomalaisten kuntavaalipäällikkönä jatkaa niin ikään yrittäjä, kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen Joukamo Kortesalmi, joka valittiin vuodelle 2017 jatkamaan myös paikallisyhdistyksen tiedottajana.

Paikallisyhdistyksen puheenjohtaja vaihtui jo viime syyskokouksessa, missä pitkäaikaisena puheenjohtajana toiminut kaupunginvaltuutettu Esko Törmänen luopui tehtävästä ja tilalle valittiin silloinen paikallisyhdistyksen toiminnanjohtaja Tapio Lämsä.

Hallituksen kokouksessa todettiin kuntavaalien ehdokashankinnan sujuneen mallikkaasti, kun kasassa on jo kaksi kolmasosaa edellisvaalien ehdokasmäärästä. Yhdistys ei julkista ennen listojen sisäänjättöä pääosaa ehdokasnimistä valtakoneiston kiivaiden painostusyritysten vuoksi, joita ilmeni jo viime kunnallisvaaleissa ja sama röyhkeä toimintatapa näkyy jatkuvan myös nyt.

Kokouksessa esiteltiin Kuusamon Perussuomalaiset ry:n verkkokotisivut osoitteessa: kuusamo.perussuomalaiset.fi. Sinne on nyt päivitetty ja tallennettu laajasti tämän valtuustokauden aikaista toimintaa Kuusamossa sekä paikallisyhdistyksen tapahtumauutisia. Puolueen vaalityökaluun kaikki kuntavaaliehdokastiedot päivitetään ajan tasalle heti listojen sisäänjätön jälkeen.

Hallituksen kokouksessa tehtiin lopulliset päätökset kuntavaalikampanjan aikataulusta tilaisuuksineen ja varojen käytöstä sekä keskusteltiin kuntavaaliohjelmasta Kuusamossa.

Kirjoitettu 19.12.2016

Perustrio toritelttailemassa: Kortesalmi, Lämsä ja Tyni kansaa tapaamassa

Kuusamon Perussuomalaiset telttailivat taas Kuusamossa kansan parissa. Kuvassa vasemmalta paikallisyhdistyksen sihteeri Tarmo Tyni, vaalipäällikkö, kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen Joukamo Kortesalmi ja toiminnanjohtaja Tapio Lämsä.

Kuusamon Perussuomalaiset telttailivat taas Kuusamossa kansan parissa. Kuvassa vasemmalta paikallisyhdistyksen sihteeri Tarmo Tyni, vaalipäällikkö, kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen Joukamo Kortesalmi ja toiminnanjohtaja Tapio Lämsä.

 

Kuusamon Perussuomalaisten tehotoimintaryhmä: vaalipäällikkö Joukamo Kortesalmi, toiminnanjohtaja Tapio Lämsä ja paikallisyhdistyksen sihteeri Tarmo Tyni olivat viime viikonvaihteessa kuntalaisten tavattavissa Perusteltalla market-alueella.

Samalla paikalla on oltu monet kerrat aikaisemminkin, edellisviikolla olimme Käylässä ja tulevana viikonvaihteena Nilon M-Marketin luona”, kertoo vaalipäällikkö Kortesalmi.

– Kansan parissa on miellyttävää olla. Palautetta tulee paljon ja aktiivinen ja osallistuva toimintamme on havaittu. Hyvältä näyttää kaikin puolin. Ehdokashankintatilannekin etenee koko ajan.

Kuusamon Perussuomalaiset ovat luottavaisin mielin tulevien kuntavaalien suhteen. Töitä on tehty hartiavoimin, mitä tekemistä ja tuloksia voi tarkastella vaikkapa paikallisyhdistyksen kotisivuilta. Kantaa on otettu ja omaa vaihtoehtoista korjauslinjaa tuotu esille kaikissa mahdollisissa yhteyksissä.

Maakuntavaltuuston 3. varapuheenjohtajana, kaupunginvaltuutettuna ja kaupunginhallituksen jäsenenä Kortesalmi on kiistatta Kuusamon toimeliain luottamushenkilö, jos sitä mitataan luottamustoimitoimenpiteillä: aloitteet, kyselyt, vasta- tai muutosesitykset, eriävät mielipiteet…

Kokousaika on vain kolmasosa siitä kokonaisajasta, mitä luottamustehtävien hoito vaatii. Lisäaika kuluu sekä valmistautumiseen että kokousten jälkitöihin”, kiteyttää Kortesalmi

Teltanpystyttäminen ei Perussuomalaisten mielestä ole ollenkaan turhaa, sillä siellä saadaan suoria kontakteja kuntalaisiin, kuullaan aitoja kentän mielipiteitä, saadaan valtavasti uusia ideoita Kuusamon näivettyvän ilmeen korjaamiseksi ja väestökadon oikaisemiseksi sekä vastaanotetaan palautetta toiminnasta.

Kaikkinensa viesti kansalta on se, että paikallisasukkaat ovat tyytyväisiä siitä, että vihdoinkin Kuusamoon on saatu Perussuomalaisten kautta oikea ja todellinen sekä uskottava vaihtoehto keskusta-kokoomuksen kimppakonsensuksen kunnallisakselille” huomauttaa Kortesalmi.

Kirjoitettu 18.12.2016

Kuusamon Perussuomalaisten kuntavaalirynnistys käynnistyi

 Perussuomalaisten kuntavaalirynnistystä käynnisteltiin Kuusamossa pyhäinpäivänä. Kuvassa vasemmalta Kuusamon Perussuomalaisten vaalipäällikkö, kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen Joukamo Kortesalmi, paikallisyhdistyksen pitkäaikainen sihteeri, perusturvalautakunnan jäsen Tarmo Tyni ja kaupunginvaltuutettu Kimmo Karjalainen sekä paikallisyhdistyksen toiminnanjohtaja, tarkastuslautakunnan jäsen Tapio Lämsä.

Perussuomalaisten kuntavaalirynnistystä käynnisteltiin Kuusamossa pyhäinpäivänä. Kuvassa vasemmalta Kuusamon Perussuomalaisten vaalipäällikkö, kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen Joukamo Kortesalmi, paikallisyhdistyksen pitkäaikainen sihteeri, perusturvalautakunnan jäsen Tarmo Tyni ja kaupunginvaltuutettu Kimmo Karjalainen sekä paikallisyhdistyksen toiminnanjohtaja, tarkastuslautakunnan jäsen Tapio Lämsä.

Kuusamon Perussuomalaiset ry:n vaalipäällikkö Joukamo Kortesalmi käynnisteli yhdessä paikallisyhdistyksen toiminnanjohtajan Tapio Lämsän ja pitkäaikaisen sihteerin Tarmo Tynin sekä varapuheenjohtaja Kimmo Karjalaisen kanssa PS:n talven telttatapahtumasarjaa pyhäinpäivänä.

Pikkupakkasessa kuusamolaisia kävi runsain määrin kertomassa kahvikupin ääressä omia näkemyksiään ja tuntemuksiaan harjoitetusta kuntapolitiikasta. Gondolihissipäätöstä pidettiin laajasti väärämielisenä ja kaupungin varojen jatkuvaa lappamista Rukan raharikkaiden ja pääomapiirien eduksi järkyttävänä – etenkin, kun samanaikaisesti hirmukorotetaan lähes kaikkia kunnallisia maksuja ja taksoja.

Perussuomalaisten aktiivinen valtuusto- ja hallitustyöskentely Kuusamon kunnallisissa luottamustehtävissä sai osakseen telttakansan jakamattoman kannatuksen. Paikkakunnalle on vasta nyt saatu todellinen ei-keskustalainen vaihtoehto vallankeskitykselle.

Pitäkää oma linja ja omat ajatuksenne”, olivat erään kuntalaisen terveiset paikallisille PS-päättäjille. Keskustapuoluetta nöyristelemällä ja alistumalla sanelupolitiikan uhriksi ei toisen kuusamolaisen mielestä aikaansaada minkäänlaista muutosta.

Kaupunginvaltuutettu, kaupunginhallituksen jäsen ja maakuntavaltuuston 3. varapuheenjohtaja Joukamo Kortesalmi piti tilaisuutta jälleen kerran Perussuomalaisten kannalta menestyksenä. Kontakteja kansalaisiin tuli kosolti, samoin toimintaamme tukevaa kansalaispalautetta sekä lukuisia uusia yhteyksiä.

Kortesalmen mukaan yhden puolueen yksinvalta murretaan pitkäjänteisellä kenttätyöllä, omalla vaihtoehtoisella kuntapoliittisella linjalla ja ilmatilan hallinnalla omilla sekä omintakeisilla avauksilla.

Kuusamon Perussuomalaisten ehdokashankinta on edennyt jopa suunniteltua nopeammin. Kansa on kyllästynyt yksipuoluevaltaan ja kaipaa tervettä muutosta, mitä kykenee ei-keskustalaisista puolueista tarjoamaan vain Perussuomalaiset”, kiteytti Kortesalmi.

Kirjoitettu 16.12.2016

Tapio Lämsä Kuusamon Perussuomalaisten johtoon

Kuusamon Perussuomalaiset ry kokousti sääntömääräisen syyskokouksensa maanantai-iltana Kuusamon kaupungintalon valtuustosalissa. Kokouksen puheenjohtajana toimi paikallisyhdistyksen vaalipäällikkö, kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen Joukamo Kortesalmi.

Syyskokouksen avasi paikallisyhdistyksen 2. varapuheenjohtaja ja Perussuomalaisten Kuusamon valtuustoryhmän puheenjohtaja kaupunginvaltuutettu Kimmo Karjalainen.

Kuusamon Perussuomalaisten uudeksi puheenjohtajaksi vuodelle 2017 valittiin yksimielisesti paikallisyhdistyksen nykyinen toiminnanjohtaja, tarkastuslautakunnan jäsen Tapio Lämsä. Yhdistystä jo viisi vuotta vetänyt kaupunginvaltuutettu, kasvatus- ja sivistyslautakunnan 1. varapuheenjohtaja Esko Törmänen halusi pitkään puheenjohtajakauteen vedoten luopua vetovastuusta.

Puheenjohtajan lisäksi paikallisyhdistyksen uuteen hallitukseen tulivat valituiksi: Joukamo Kortesalmi varalla varavaltuutettu Heikki Miettinen, kaupunginvaltuutettu Kimmo Karjalainen varalla opiskelija Hannu Manninen ja kaupunginvaltuutettu Krista Poutanen varalla eläkeläinen Tauno Heikkinen sekä perusturvalautakunnan jäsen Tarmo Tyni varalla eläkeläinen Ossi Nevala.

Kuusamon Perussuomalaiset ry:n edustajiksi puolueen Pohjois-Pohjanmaan piiri ry:n kokouksiin valittiin: Kimmo Karjalainen varalla Krista Poutanen, Tarmo Tyni varalla Hannu Manninen ja Joukamo Kortesalmi varalla Tauno Heikkinen sekä Tapio Lämsä varalla Heikki Miettinen.

Kuusamon Perussuomalaisten toiminnantarkastajaksi valittiin kunnanvaltuutettu Raimo Puolakanaho varalla kunnanvaltuutettu Ahti Nevanperä, molemmat Taivalkoskelta.

Kuntavaalien Kuusamon vaalipäällikkö Joukamo Kortesalmi kertoi ehdokashankinnan etenevän paikkakunnalla ripeästi ja jopa yli odotusten. ”Kansa on nyt liikkeellä yhden puolueen ylivallan nujertamiseksi ja padot ovat murtumassa Kuusamossakin Brexitin, Trumpin yllätysvoiton ja Italian kansanäänestyksen tyrmäystappion johdosta”, riemuitsi Kortesalmi.

– Kansa ei ole ilmeisen selvästi luovuttamassa äänivaltaansa gallup-tehtailijoille, vaan käyttää sitä edelleenkin itse – tarkkaan ja harkiten.

 

Kuusamon Perussuomalaisten syyskokous hyväksyi julkilausuman, jossa vaadittiin rakennusjärjestyksen uusimisprosessissa maalaisjärjen käyttöä. Me emme tarvitse pakko- ja holhousyhteiskuntaa, vaan toimivia, sallivia ja mahdollistavia muutoksia ja turhan sääntelyn poistamista.

Kuusamon Perussuomalaiset ry:n syyskokouksen toimihenkilöitä kuvassa vasemmalta PS -valtuustoryhmän puheenjohtaja Kimmo Karjalainen, kokouksen puheenjohtajana toiminut maakuntavaltuuston 3. varapuheenjohtaja Joukamo Kortesalmi sekä uudeksi paikallisyhdistyksen puheenjohtajaksi valittu Tapio Lämsä.

Kuusamon Perussuomalaiset ry:n syyskokouksen toimihenkilöitä kuvassa vasemmalta PS -valtuustoryhmän puheenjohtaja Kimmo Karjalainen, kokouksen puheenjohtajana toiminut maakuntavaltuuston 3. varapuheenjohtaja Joukamo Kortesalmi sekä uudeksi paikallisyhdistyksen puheenjohtajaksi valittu Tapio Lämsä.

Kuusamossa täytyy olla tilaa hengittää, elää, olla ja yrittää. Me emme kaipaa kyttäysmentaliteettia entistäkin enemmän ruokkivia säädöksiä, vaan ihmisten tarpeita palvelevaa uutta rakentamiskulttuuria, korostetaan Kuusamon Perussuomalaisten julkilausumassa.

Kirjoitettu 29.11.2016

Ministeri Mattila kuntavierailulla Kuusamossa

Kuusamon Perussuomalaiset ry:n PS -teltta kohosi tällä kertaa sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattilan Kuusamoon suuntautuneen kuntavierailun yhteydessä K citymarket Kuusamon pihalle.

Paikallisista puolueaktiiveista paikalle olivat kiirehtineet kaupunginvaltuutettu, kaupunginhallituksen jäsen ja maakuntavaltuuston 3. varapuheenjohtaja Joukamo Kortesalmi, kaupunginvaltuutettu Kimmo Karjalainen ja Kuusamon Perussuomalaiset ry:n toiminnanjohtaja Tapio Lämsä.

Ministeri Mattilan terveiset Kuusamoon olivat, että maakunnat eivät voi sote-uudistuksessa jättää alueita täysin heitteille. ”Koillismaalle jää palveluja”, totesi Mattila.

Pirkko Mattila uskoi leikkaustoiminnan säilyvän Kuusamossa. Maakunta ei hänen mukaansa voi jatkossa hoitaa kaikkea. ”Koillismaalla palvelujen säilymistä puoltavat etäisyydet ja väestöpohja”, kiteytti ministeri Mattila.

Tunnin pituisen telttatilaisuuden jälkeen ministeri Mattila jatkoi kuntavierailuaan työlounaalle ja tapaamiseen Kuusamon kaupungin johdon kanssa yhdessä Kuusamon kaupunginhallituksen perussuomalaisjäsenen Joukamo Kortesalmen kanssa.

Ruokapöytäkeskusteluissa käytiin laajalti läpi Kuusamon kaupungin tämänhetkistä tilannetta eri elinkeinojen ja palveluvarustuksen suhteen, maakuntauudistusta ja valmisteilla olevaa sote-ratkaisua Kuusamon silmin nähtynä sekä visioitiin uusista tulevaisuuden paikallisista kasvusuunnista.

Kuusamon perusaktiivit puolestaan valottivat päivän mittaan vaalipäällikkö Joukamo Kortesalmen johdolla ministeri Mattilalle paikallisten kuntavaalivalmisteluiden edistymistä. Puolueväki on käymässä luottavaisin mielin kohti vaalikenttiä, sillä ehdokashankinta on edistynyt jopa suunniteltuakin nopeammassa tahdissa.

Sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila vieraili perjantaina 25.11. Kuusamon PS-teltalla. Kuvassa vasemmalta paikallisyhdistyksen toiminnanjohtaja Tapio Lämsä, kaupunginvaltuutettu Kimmo Karjalainen, ministeri Pirkko Mattila ja kaupunginvaltuutettu, kaupunginhallituksen jäsen ja maakuntavaltuuston 3. varapuheenjohtaja Joukamo Kortesalmi.

Sosiaali- ja terveysministeri Pirkko Mattila vieraili perjantaina 25.11. Kuusamon PS-teltalla. Kuvassa vasemmalta paikallisyhdistyksen toiminnanjohtaja Tapio Lämsä, kaupunginvaltuutettu Kimmo Karjalainen, ministeri Pirkko Mattila ja kaupunginvaltuutettu, kaupunginhallituksen jäsen ja maakuntavaltuuston 3. varapuheenjohtaja Joukamo Kortesalmi.

Perussuomalaisväreissä olevat toriteltat tulevat näkymään Kuusamon katukuvassa talven aikana tämän tästä. Nykyisiä perusvaltuutettuja on lähdössä edelleen ehdolle ja heille on löytynyt kiitettävästi myös uusia haastajia.

Kirjoitettu 6.3.2015

Perussuomalaisten kenttäkiertue rantautui Kuusamoon: Kansan keskellä – kansan kielellä

Perussuomalaisten Pohjois-Suomen järjestösihteeri Joukamo Kortesalmi ja PS- kansanedustajaehdokkaat luomuviljelijä Henna Kupsala sekä liikenneopettaja Ahti Moilanen olivat kansan parissa laajalla kenttäkiertueella Kainuussa ja Koillismaalla, muun muassa Kuusamossa kuluvalla viikolla.

Puolueen vaalalaissyntyinen järjestösihteeri, nykyisin Kuusamossa asuva Joukamo Kortesalmi – itsekin merkittävä metsänomistaja ja metsätalousyrittäjä – otti kantaa metsäsektorin näköaloihin

– Metsäsektorilla myönteistä on pakkomaksettavan metsänhoitomaksun loppuminen, minkä eteen olen henkilökohtaisestikin tehnyt vuosikaudet hartiavoimin töitä. Sen sijaan Kemera-tukien heikennykset ovat kummallista metsänhoitopoukkoilua tilanteessa, missä lisää metsäteollisuutta ja jalostustoimintaa kaavaillaan maahamme, erityisesti myös Pohjois- ja Itä-Suomeen.

Järjestösihteeri Kortesalmi ennakoi eduskuntavaalien jälkeen muodostettavan hallituksen olevan kolmen suuren puolueen varaan rakennettu.

– Taitaa olla niin, että takiaispuolueet vaihtuvat tukiaispuolueeseen – keskustaan. Tämä tietää maaseudun alasajon jatkumista ja kiihtymistä entisestään sekä reuna-alueiden tyhjentymistä kiihtyvällä tahdilla, kun kepu ajaa kannattajansa kaupunkeihin päästäkseen itse ruuhka-Suomen päätöksentekopöytiin.

Kortesalmi totesi puolueen olevan valmis hallitukseen myös RKP:n kanssa, mikäli vain EU:n ongelmamaiden tukipolitiikasta päästään yhteisymmärrykseen Perussuomalaisten omaa kansaa puolustavan linjan pohjalta.

Itsekin maalla – Siikajoen Luohuan kylällä – maata viljelevä ja lammastaloutta harjoittava kansanedustajaehdokas Henna Kupsala totesi keskittämispolitiikan jälkien näkyvän koko Koillismaalla.

– Työ- ja opiskelupaikkojen puuttuessa ihmiset muuttavat muualle, mikä pakottaa myös jäljelle jääneet yritykset lähtemään. Tämä aikaansaa autioitumisen syöksykierteen, joka voidaan vain voimakkaalla poliittisella ohjauksella ja tahdolla katkaista.

Kupsalan mukaan pelkät puheet eivät riitä, vaan tarvitaan todellisia satsauksia esimerkiksi kotimaiseen energiaan ja elämää hankaloittavan tarpeettoman hallintobyrokratian purkamista.

Puolangalla syntynyt, nykyisin Utajärvellä asuva Ahti Moilanen puhui voimakkaasti harmaan talouden kitkemisen puolesta erityisesti rakennustoiminnassa, ollen huolestunut suomalaisen työvoiman asemasta kiristyvillä ja kilpailluilla työmarkkinoilla.

– On hyvin valitettavaa, että yrityksiä valuu maastamme koko ajan Viroon. Yhdistelmäajoneuvonkuljettajana pitkän tovin työskennellyt Moilanen pitää kuljetustoiminnan siirtymistä ulkomaisiin käsiin ei-toivottavana ilmiönä.

Perussuomalaisten kenttäkiertue saapui Kuusamoon Kainuusta jatkaen sieltä matkaansa Taivalkoskelle, Pudasjärvelle ja Kiiminkiin sekä edelleen Oulun eteläpuolen kehyskuntiin.

 

IMG_1301

Perussuomalaisten Kainuun ja Koillismaan kenttäkierros rantautui myös Kuusamoon. Kuvassa vasemmalta kansanedustajaehdokkaat Ahti Moilanen ja Henna Kupsala sekä  järjestösihteeri Joukamo Kortesalmi Perussuomalaisten Kuusamon kaupunginvaltuutetun Kimmo Karjalaisen kuvaamana.

 

Kirjoitettu 26.2.2015

Kupsala ja Tykkyläinen vierailivat Kuusamossa

Perussuomalaisten Pohjois-Suomen järjestösihteeri Joukamo Kortesalmi ja PS- kansanedustajaehdokkaat luomuviljelijä Henna Kupsala sekä taiteilija Kari Tykkyläinen olivat kansan parissa ja tavattavissa koko Koillismaalla viime perjantaina.

Puolueen järjestösihteeri Joukamo Kortesalmi – itsekin merkittävä metsänomistaja ja metsätalousyrittäjä – otti kantaa metsäsektorin heikennyksiin.

– Kemera-tukien kiristykset ja heikennykset ovat suoraan pois näiltä kairoilta ja aluetaloudesta tilanteessa, missä työpaikkoja menetetään lähes kaikilla sektoreilla.

– On peräti pöyristyttävää, että energiaomavaraisuutemme on päästetty hunnungolle, vaikka metsät puskevat puuta enemmän kuin koskaan aikaisemmin. Helsingin herrat syytävät nämäkin kansan eurot mieluummin muille maille kuin että antaisivat niiden jäädä maakuntiin.

Itsekin maalla – Siikajoen Luohuan kylällä – maata viljelevä ja lammastaloutta harjoittava kansanedustajaehdokas Henna Kupsala ei hyväksynyt kaiken kattavaa keskittämispolitiikkaa ja maaseudun alasajoa, jota edelliset hallitukset ovat liiankin sinnikkäästi harjoittaneet.

– Suomi ei pärjää ilman maaseutua. Sen merkitys energian ja ruoan tuottajana sekä huoltovarmuustekijänä on kiistaton!

Seuraavaksi kulttuuriministeriksi – Timo Soinin plokissakin ennakoitu – kuvanveistäjä Kari Tykkyläinen puolestaan peräänkuulutti jokaisen kansalaisen perusoikeutta kulttuuriin.

– Kulttuuri on elämää eikä eliitin etuoikeus! Ja Perussuomalainen puolue on kansan kuva, jossa jokaisella on mahdollisuus toimia omana itsenään.

Kirjoitettu 27.1.2015

Perussuomalaisten kansanedustajaehdokkaat Kuusamossa

Lauantaiaamuna 25 asteessa paukkunut pakkanen ei Perussuomalasten tahtia hidastanut, kun kansanedustajaehdokkaat kiersivät Koillismaalla. City-marketin pihalla kansaa olivat tapaamassa Oulun vaalipiirin tuorein Perussuomalainen kansanedustajaehdokas Tero Kokko Kuusamosta sekä jo kesästä asti ehdokkaana maakunnissa kiertänyt Henna Kupsala Siikajoelta. Kuusamon Perussuomalaisista paikalla olivat paikallisyhdistyksen puheenjohtaja Esko Törmänen, kaupunginvaltuutetut Kimmo Karjalainen ja Joukamo Kortesalmi sekä yhdistyksen sihteeri Tarmo Tyni.

Vaalien läheisyys näkyi Perussuomalaisten teltalla. Kahvi ja pulla tekivät kauppansa pakkasesta huolimatta samalla kun kuusamolaiset pääsivät keskustelemaan ehdokkaiden kanssa ja tuomaan esille ajatuksiaan. Keskusteluissa esille nousivat maahanmuutto ja paikalliset kaivoshankkeet sekä maaseudun autioituminen. Kansalaisten viesti ehdokkaille oli selvä: Suomen tilanne on huono eikä nykylinjalla voida enää jatkaa. Koillismaa ja pohjoinen Suomi ovat kärsineet nykyhallituksen politiikasta aivan liikaa.

Kuusamolaisia tapaamassa olleet kansanedustajaehdokkaat aikovat tuoda muutosta politiikkaan. Tero Kokko, yrittäjä itsekin, pitää Suomen tulevaisuuden kannata tärkeänä pienyritystoimintaa. Sitä pitäisi ennemminkin tukea kuin kampittaa. Maanviljelijänä Henna Kupsala vastustaa maaseutua autioittavaa keskittämispolitiikkaa ja maatalouteen liittyvää järjetöntä byrokratiaa. Kreikan tukipaketeista molemmat ovat yhtä mieltä; rahahanat etelä Eurooppaan pitää sulkea ja käyttää rahat Suomalaisten hyvinvointiin.

 

IMG_0481

Kirjoitettu 17.9.2014

Seurakuntavaaleissa PS vahvasti mukana

Kuusamon Perussuomalaiset ry lähtee ensi kertaa hakemaan uusia asemia kotiseurakunnan hallinnossa tarkoin harkitulla ehdokasasettelulla.

Kuvassa eturivissä vasemmalta seura-kuntavaaliehdokkaat, kaupunginvaltuutetut ja kaupunginhallituksen jäsenet Vuokko Käsmä (ps./sit.) ja Joukamo Kortesalmi sekä paikallis-yhdistyksen puheenjohtaja, kaupungin-valtuutettu Esko Törmänen. Takarivissä vasemmalta kaupunginvaltuutetut Krista Poutanen ja Kimmo Karjalainen sekä seurakun-tavaaliehdokkaat paikallisyhdistyksen sihteeri Tarmo Tyni ja toiminnanjohtaja Tero Kokko.

Kuusamon PS:n ehdokkaiksi koko kansan kirkon rakennustyöhön ovat lupautuneet: yrittäjä Tero Kokko, järjestösihteeri, puuntuottaja Joukamo Kortesalmi ja lastenohjaaja Vuokko Käsmä (ps./sit.) sekä meijeristi Tarmo Tyni.

Laajapohjainen lista puolestaan on saanut mukaan aikaisempaan kokoonpanoon: kokoomus, sosiaalidemokraatit ja kristillisdemokraatit nyt myös perussuomalaiset, vihreät ja vasemmistoliiton sitoutumattomien tahojen lisäksi. Poliittisen koalition ehdokasmäärä on nyt kasvanut 22 ehdokkaasta 28 ehdokkaaseen.

Kuusamossa onkin nyt ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin tilanne, jossa keskusta on menettänyt jo ehdokasasettelutilanteessa suurimman ryhmittymän asemansa. Odotettavissa on todellinen jännitysnäytelmä, sillä kaikki merkit viittaavat siihen, että valta vaihtuu vaaleissa keskustalta laajapohjaiselle listalle.

Kuusamon Perussuomalaisten tavoitteena on saada läpi kirkkovaltuustoon kaikki neljä ehdokastaan. Lisäksi puolue aikoo napata paikan kirkkoneuvostosta sekä nostaa laajapohjaisen listan kirkkovaltuuston suurimmaksi ryhmäksi, perussuomalaiset puolestaan laajapohjaisen suurimmaksi osatekijäksi, varmistaen näin kirkkovaltuuston puheenjohtajuuden omiin käsiinsä.

Kuusamon Perussuomalaisten seurakuntavaaliohjelmana päätavoite on katkaista kirkon jäsenkato. Eliittikirkosta on päästävä irti muodostaen koko kansan kirkko, jossa ihmisiä ei enää jaeta vuohiin ja lampaisiin.

Kirjoitettu 9.5.2014

Kivelä ja Kortesalmi kiersivät Koillismaalla

Kansanedustaja, rovasti ja PS:n EU-vaaliehdokas Kimmo Kivelä ja järjestösihteeri Joukamo Kortesalmi toistattivat historiaa Kivelä-Kortesalmi -Koillismaan kiertueella. Tällä kertaa isä J. Juhanin sijalla oli kuitenkin poika-Joukamo! Kuvassa myös Pudasjärven Alpo Ollila oikealla.

Tämän suven suurimman puoluetapahtuman – Perussuomalaisten puolueneuvoston Oulun kokouksen – lähtölaukauksena järjestettiin koko Perussuomalaisten Pohjois-Pohjanmaan piirin alueella laaja lähes kaikkiin kuntiin ulottunut maakuntakierros. Sen Koillismaan osiolla kiersivät puolueen EU-vaaliehdokas, kansanedustaja ja rovasti Kimmo Kivelä Vehmersalmelta ja järjestösihteeri Joukamo Kortesalmi Kuusamosta.

Koillismaan kiertue kattoi kaikki kolme alueen kuntaa: Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon. EU-vaaliehdokas Kimmo Kivelä muisteli kiertueella kiertäneensä juuri samanlaisen kierroksen kolmisenkymmentä vuotta sitten nuorena puoluevirkailijana – silloinkin Kortesalmen kanssa. Tällöin mukana oli kuitenkin isä-Kortesalmi, silloinen kansanedustaja ja maankuulu ääni-imuri.

Kansanedustaja Kivelällä ja poika-Kortesalmella on myös kiinteät yhtymäkohdat vuosikymmenten takaa, sillä Kivelä oli Joukamon edeltäjä järjestösihteerinä 1980-luvun alkupuolella, jolloin nykyinenkin järjestösihteeri Kortesalmi oli vastaavassa asemassa puoluehierarkiassa kuin nyt edellisen kerran.

Kuusamossa Kivelän-Kortesalmen Koillismaan kiertueella kuvassa vasemmalta EU-vaaliehdokas, kansanedustaja, rovasti Kimmo Kivelä, Kuusamon Perussuomalaisten puheenjohtaja, kaupunginvaltuutettu Esko Törmänen, Kuusamon PS:n toiminnanjohtaja Tero Kokko ja paikallisyhdistyksen sihteeri Tarmo Tyni.

Nyt järjestetyllä toisintokierroksella oli väkeä liikkeellä tuntuvasti, mikä enteilee puolueen europarlamentaarikkojen paikkojen kolminkertaistumista nykyisestä. Koko maakunnassa oltiin liikkeellä Kortesalmen järjestelemänä peräti neljän soppatykin ja sitä useamman kaasugrillin voimin. Koillismaan kierrokselle varattuja makkaroita piti täydentää paikallishankinnoin suuren kysynnän johdosta.

Kuusamossa paikallisjärjestelyissä olivat mukana kaupunginvaltuutettu, Kuusamon Perussuomalaisten puheenjohtaja Esko Törmänen, perusturvalautakunnan jäsen, Kuusamon Perussuomalaisten sihteeri Tarmo Tyni ja Kuusamon PS:n toiminnanjohtaja Tero Kokko.

PS -ilosanomaa lähti sadoin Juha Väätäinen ja Marko Kulpakko -pussein Koillismaan kansan mukaan. Puolueen kasvu jatkuu, sillä edelleenkin edetään periaatteella: ei tilaisuutta ilman uutta jäsentä!

 

Kirjoitettu 21.4.2014

Halla-aholla Kuusamossa huikea yleisömenestys

Kuusamon Perussuomalaiset ry järjesti kansanedustaja, EU -vaaliehdokas Jussi Halla-aholle Kuusamoon maahanmuutto- ja pakolaiskeskustelun valtuustosalissa sekä soppatykkitilaisuuden City-marketin edustalla. Lohisoppaa jaettiin koko soppatykillinen eli yli 600 annosta Koillismaan peruskansalle.

Kuvassa vasemmalta Kuusamon PS -tapahtuman järjestelijät: Tero Kokko, Joukamo Kortesalmi, kansanedustaja, EU-vaaliehdokas Jussi Halla-aho sekä Esko Törmänen ja Tarmo Tyni.

Paikallisjärjestelyissä olivat mukana kaupunginvaltuutetut Joukamo Kortesalmi ja Esko Törmänen sekä PS -aktiivit Tero Kokko ja Tarmo Tyni.

Soppatykkitapahtuma kasvatti mukavasti myös puoluetta, sillä uusia jäsenhakemuksia päästiin täyttämään useampiakin.

Myös muualla maakunnassa järjestetyt PS -tapahtumat ovat olleet lähes poikkeuksetta yleisömenestyksiä. Puolueen järjestöväki enteileekin tripla-Jytkyä ja kolmea PS -meppiä uuteen EU -parlamenttiin varmistamaan liittovaltiokehityksen pysäyttäminen.

Kuusamossa ovat jo vierailleet PS:n EU-vaaliehdokkaat: kansanedustaja Juha Väätäinen ja Marko Kulpakko. Kansanedustaja, EU-vaaliehdokas Pirkko Mattila on tulossa paikkakunnalle kohdakkoin ja EU-parlamentaarikko Sampo Terholle on jätetty vierailupyyntö.

 

Kirjoitettu 31.3.2014

Perussuomalaiset muonitti Koillismaalla

Perussuomalaisten EU-vaaliehdokkaan teollisuustyöntekijä Marko Kulpakon EU-vaalikiertue rantautui viime viikonloppuna Kainuun kautta Koillismaalle: Pudasjärvelle ja Taivalkosken kautta Kuusamoon, jatkuen siitä taas alkuviikon aikana Etelä-Lappiin ja Pohjois-Pohjanmaan rannikolle.

Perushernesoppaa tarjoiltiin soppatykistä sadoille keiton- ja politiikannälkäisille asiakkaille. Kaustisen PS-toimintaryhmä toimi muonittajana ja EU-vaaliehdokas Marko Kulpakko keskittyi kansan kuuntelemiseen ja oman poliittisen linjansa esille tuomiseen.

Kulpakon kanssa kiertueen koordinaattorina oli mukana myös PS-järjestösihteeri Joukamo Kortesalmi, joka puolueen kenttäohjuksen tavoin saapui saman vuorokauden aikana suoraan Brysselistä Pudasjärvelle aamuksi.

– Lentokoneella ensiksi Helsinkiin ja sieltä työmaakorsun kautta omalla autolla yötä myöten Ouluun piiritoimistolle pikkunokosille ja sitten Pudasjärvelle pelipaikalle. Kaukaa ehti taas ensimmäiseksi.

Taivalkoskella kiertuetta olivat vastaanottamassa paikalliset PS-toimijat, kunnanvaltuutetut Ahti Nevanperä, Raimo Puolakanaho ja Hannu Huttu sekä aina pirteä puolueveteraani Antero Pitkänen.

EU-vaaliehdokas Marko Kulpakon soppatykkikiertue rantautui viime viikonvaihteessa Koillismaalle. Taivalkoskella paikalla olivat kuvassa eturivissä vasemmalta: Raimo Puolakanaho, Ahti Nevanperä, Antero Pitkänen, Hannu Huttu ja PS-järjestösihteeri Joukamo Kortesalmi yhdessä EU-vaaliehdokas Marko Kulpakon kanssa.

Kuusamossa paikallisjärjestelyistä vastasivat Kuusamon Perussuomalaisten puheenjohtaja Esko Törmänen ja paikallisyhdistyksen hallituksen jäsenet Tero Kokko ja Tarmo Tyni. Kuusamossa hernesoppaa tarjoiltiin kahdessa paikassa: Halpa-Halli Juusoloiden pihalla ja City-marketin edustalla.

Marko Kulpakon soppatykkikiertue jatkaa edelleen kentän kiertämistä eri puolilla Pohjois-Suomea kiihdyttäen tahtia vaalipäivän lähestyessä.

EU-vaaliehdokas Marko Kulpakko peräänkuulutti keskusteluissaan kansalaisten kanssa suomalaisen teollisuuden pelastusohjelmaa.

– Olen erittäin huolestunut suomalaisen työn ja yrittämisen tulevaisuudesta. Kaikkea ei voida ulosliputtaa, tai me liputamme samalla ulos myös omat työpaikkamme.

Kulpakon mukaan meidän on hoidettava ensiksi oma kilpailukykymme, turvattava teollisuuden toimintaedellytykset ja työpaikat. Voimavarojemme syytämiselle EU:n kriisimaiden loputtomiin tukipaketteihin on pantava piste.

Kulpakko katsoo myös, että EU:n suunta on nyt saatava käännetyksi. Tällä kaikkinaisen kyykyttämisen tiellä ei voida jatkaa.

PS-järjestösihteeri Joukamo Kortesalmi puolestaan kiteytti EU-vaalitilanteen EU:n liittovaltiokehitykseen, koska puolueista vain Perussuomalaiset sitä vastustaa.

– On selvää, että Pohjois-Euroopassa EU-kriittiset puolueet tulevat saamaan merkittävän Jytkyn. Olennaista on se, että EU-parlamentissa nämä kaukonäköiset poliittiset tahot saadaan yhdistetyksi yhdeksi ryhmäksi, mikä noussee näin kolmanneksi suurimmaksi ryhmittymäksi.

Kortesalmi pitää EU:ta täytenä järjettömyytenä. ”EU ei ole mikään demokratia, vaan se on byrokratia”, huomauttaa Kortesalmi todeten edelleen, että EU kahlitsee ihmiset ja yrittäjät kokonaisvaltaisesti.

– Pikaisesti googlettamalla havaitsee sen, että EU tunkeutuu kotiisi ja yksityisyyteesi jokaista – jopa pienintäkin nyanssia myöten.

Joukamo Kortesalmi heitti huvittuneena, että vain vaatenaulakosta ei löytynyt EU-direktiiviä. Lähes kaiken muun EU säätelee tietäen sinun asiasi Brysselin norsunluutornista käsin kiikaroiden paremmin kuin sinä itse.

Kirjoitettu 15.11.2013

Tarmo Tyni jatkaa Kuusamon PS sihteerinä

Kuusamon Perussuomalaiset ry:n hallituksen järjestäytymiskokous valitsi Tarmo Tynin jatkamaan edelleen paikallisyhdistyksen sihteerinä. Tyni toimii samalla myös taloudenhoitajana.Lähes täysilukuisena kokoontunut  hallitus päätti laajentaa hallintoaan valitsemalla aikaisemmasta poiketen yhden sijaan kaksi varapuheenjohtajaa.

Kuusamo

Kuusamon Perussuomalaisten hallituksen järjestäytymiskokouksen osanottajat, kuvassa vasemmalta: Krista Poutanen, Kimmo Karjalainen, Petri Selkälä, PS-järjestösihteeri Joukamo Kortesalmi, Tarmo Tyni, Esko Törmänen ja Sisko Heiskanen.

Kuusamon PS:n 1. varapuheenjohtajaksi valittiin kaupunginvaltuutettu Kimmo Karjalainen ja 2. varapuheenjohtajaksi niin ikään kaupunginvaltuutettu Krista Poutanen.

Kuusamon PS:n hallituksen kokouksessa puhetta johti paikallisyhdistyksen puheenjohtaja kaupunginvaltuutettu Esko Törmänen. Kokouksessa todettiin yhdistyksen jäsenmäärän jatkavan edelleen kasvuaan ollen väkimäärään suhteutettuna nyt yksi maamme parhaimmista.

Kuusamon Perussuomalaisten hallituksen kokouksessa puolueen järjestösihteeri Joukamo Kortesalmi selvitti kokousväelle vaalivalmisteluja todeten niiden olevan piirin alueella hyvällä mallilla kolmiin seuraaviin vaaleihin. – Erityisesti vaalipiirin etelälaidalta on tullut paljon myönteistä palautetta näkyvästä toiminnastamme siellä. Järjestöväkemme on todennut laajasti, että puolueen lehtinäkyvyys ei koskaan ole ollut näin hyvällä mallilla kannustaen samalla minua jatkamaan soppatykkikiertuettamme. Kokouksessa todettiin tyydytyksellä, että puolue sai pitkän väännön jälkeen lopultakin vaalilainsäädännön mukaisesti jäsenet kaikkiin vaalilautakuntiin ja vaalitoimikuntaan.

Kokouksessa hyväksyttiin tarkennettu ja laajennettu toimintasuunnitelma kevätkaudelle, mihin sisältyy useita tilaisuuksia, vierailuita ja esiintymisiä.

Kirjoitettu 15.11.2013

Esko Törmänen jatkaa Kuusamon PS -johdossa

Rakennusmies, kaupunginvaltuutettu Esko Törmänen valittiin yksimielisesti edelleen Kuusamon Perussuomalaiset ry:n puheenjohtajaksi paikallisyhdistyksen sääntömääräisessä syyskokouksessa 3.12. Kuusamossa. (lisää…)